Vivé la vie

kesäkuu ; 01062009

Olen viimein jotakuinkin omaksunut kesäpäivien ja loman rytmin, (niin, kuukausihan siihen vain meni). Kaiken lisäksi kokenut uuden rytmin vielä suhteellisen hyödylliseksi, vaikka mielestäni ainahan voisi tehdä jotain enemmän. Aamuisin aktivoin itseni kirjoittamalla, vaikka blogiin, pääsykoe.comin tekstejä tai ihan muuten vain – kunhan kirjoitan. Se käynnistää aivotoiminnan kahvin ohella ja saan viimeisetkin unet karistettua päältä. Samalla saan myös kirjoittamiseen hieman rutiinia: tuleepahan joka päivä jotain kirjoitettua, oli se sitten julkaisukelpoista tai ei.

Kun koen olevani tarpeeksi hereillä, niin etten ala nuukahdella tenttikirjoja lukiessa, siirryn niiden pariin ja luen joitakin tunteja, omasta fiiliksestä sekä säästä riippuen. Viikonlopun aikana ei tullut niin orjallisesti luettua, koska oli ihana kävellä pitkiä kävelylenkkejä puistossa ja joen viertä M:n kanssa. Olen ihan hyvin päässyt luku-urakkaan sisälle, joten ihan äkkikuolemaa ei ole tiedossa, mikäli teen ylimääräisiä jalan venyttelyjä asunnon ulkopuolella.

Tällä viikolla alkaa Kirjakahvilan kesävuorolista ja samalla minunkin aherrus sen parissa. Otin keskiviikon keskipäivävuoron, jota olen aiemminkin tehnyt. Samana päivänä on Turun yliopiston yleisen kirjallisuustieteen pääsykokeet kymmenestä kahteen. Olisi tehnyt mieli mennä sinne heilumaan ja katselemaan uusia syksyn naamoja jo etukäteen, mutta kahvilavuoroni sattuu olemaan juuri siinä päällä. On ihanaa käydä taas kirjakahvilassa työn puolesta, olen jollakin tavalla ikävöinyt siellä työskentelyä pitkin kevättä. He myyvät myös antologiaamme, saa nähdä, onko sitä jo joku ostanut sieltä. Suomalainen kirjakauppa on myynyt sitä jo seitsemän kappaletta. Hienoa, hienoa!

tänään ; 29052009

Tänään ohjelmassa olisi:

1. Lukea Juhani Ahon Papin rouva loppuun ja aloitella Teuvo Pakkalan Elsaa. Olen aivan ihastuksissani Papin rouvan kannesta! Kirja on kahdeksas painos opuksesta vuodelta 1943 ja sain sen säälittämään kolmen euron hintaan tilattua huuto.netistä. Pakkalasta pulitin viisi euroa uutena SKS:n myymälästä. Ei paha, kun kummankin joutuu lukemaan tenttiä varten eikä kirjaston metsästysjonotus kiinnosta.

2. Siivota. Ukko lupasi eilen laittaa pesukoneen päälle ja siivota keittiön sotkut. Noh, ei se siitä aikaiseksi kuitenkaan saanut kun piti koneella istua yöllä kello kahteen ja aamulla äkkiä töihin. Tekisi mieli jättää kostoksi sotkut paikalleen, mutta omatunto ei anna periksi. Kaiken lisäksi ukko piti minut hereillä pitkin yötä ja nukuttavia tunteja kertyi säälittävät viisi!

Sain tänään myös kevään vihoviimeisen arvosanan pistetililleni. Olin juuri kirjoittamassa opettajalle sähköpostia asiasta kun huomasin, että tulokset olivat viimein tulleet – rutkasti myöhässä. Kyseessä oli tuo kotimaisen kirjallisuuden aineopintojen esseen kirjoittasinen kurssi, jonne kirjoitin lopputyönä hervottoman esseen oopperasta. Sain nelosen, johon olen todella tyytyväinen. Mietin tässä, pitäisikö essee laittaa tänne kotisivuilleni. Toisaalta opettaja sanoi, että esseekurssin tarkoitus on kirjoittaa essee, jota tarjotaan sitten jollekin lehdelle. Uskaltaisinko repäistä ja lähettää kirjoitelmani jonnekin? Hm, en tiedä. Kuka muka julkaisisi esseitä oopperasta, etenkin kun se on kirjoitettu kieli poskessa ja traditiolle nauraen. Jätän asian hautumaan, nyt pitää jo mennä luku-urakan pariin.

virtuaalikursseista ; 27052009

Taiteiden tutkimuksen valtakunnallinen virtuaaliopetushanke on suureksi ihmeekseni julkaissut jo syksyn kurssitarjonnan. Akateemiseen myöhästymiseen tottuneena ja ikuisiin opetusohjelmien odotteluun tottuneena oli piristävää päästä suunnittelemaan syksyn opiskeluja oman mutu-tiedon lisäksi ihan konkreettisten kurssien avulla.

Syksyn 2009 tarjonnassa ovat seuraavat kurssit:

Due North
Feministisen kirjallisuudentutkimuksen teoriaa
Kirjallisuuspedagogiikka koulussa
Makaaberin traditiot
Ruumis ja teoria
Tulkitse ja käännä

Itse aion suorittaa ainakin Makaaberin traditiot -kokonaisuuden, mielellään 6 op:n laajuisena, (haluan suorittaa esseen tentin sijaan). Sama kurssi oli tarjolla jo syksyllä 2008, jolloin en saanut sitä mahtumaan kalenteriini, (ja ehkä hieman myös pelkäsin uutena fuksina ottaa riskejä, sillä en silloin vielä tiennyt ketään, joka virtuaalikursseja olisi käynyt). Nyt sen sijaan olen kuullut paljon positiivista kommenttia kurssien rakenteesta, järjestelyistä ja metodeista. Sen lisäksi Feministisen kirjallisuudentutkimuksen teoriaa sekä Ruumis ja teoria vaikuttavat todella mielenkiintoisilta. Olen hieman pyöritellyt mielessäni naistutkimusta lyhyenä sivuaineena jossain hamassa tulevaisuudessa, sillä feministinen kirjallisuudentutkimus on aina kiehtonut minua, joten siinä mielessä kummatkin mainitsemani kurssit kävisivät mainiosti opinto-ohjelmaani. Saa nyt nähdä, onhan tässä syksyyn vielä aikaa ja ilmoittautuminen kursseille alkaa vasta 10.8.

Olisin toivonut laadukasta ja kattavaa kurssia ekokriittisestä kirjallisuudentutkimuksesta ja sen mahdollisuuksista. Luulisi että Suomessa nyt ainakin olisi sellaista luonnonläheistä kirjallisuutta, että tutkimuskenttää riittää. Nyt ekokriittinen kurssi on mahdollista tenttiä vain kotimaisen kirjallisuuden aineopinnoissa 2 op:n laajuisena lukemalla Toni Lahtisen ja Markku Lehtimäen artikkelikokoelma "Äänekäs kevät". Lausuin ääneen toiveeni myös oppiaineemme dosentille, joka piti sitä hyvänä. Muutokseen menee kuitenkin jonkin verran aikaa, sillä seuraavan vuoden ohjelma ja opintovaatimukset ovat pitkälti jo lukkoon lyötyjä.

kevään viimeinen; 25052009

Joskus saan itsenikin hämmentymään siitä, kuinka onnistun tekemään ratkaisevia päätöksiä hetkessä ja vielä vakuuttamaan itseni valinnan osuvuudesta niin, että muut vaihtoehdot alkavat heti tuntua lähes absurdeilta. "Niin tietysti, olinpa minä tyhmä, miksen sitä heti keksinyt!" Tällä kertaa tosin tarvitsin pientä pukkausta ja henkistä asioiden selventymistä ennen kuin ymmärsin tilanteen laidan. Varsinaista päätöstä ei lopulta tarvinnut edes tehdä, sillä mielipiteeni oli kuin varkain luisunut jo nykyiselle kannalle huomaamattani.

Valitsen kolmanneksi, (ei kun siis neljänneksi) sivuaineekseni kulttuurihistorian. Kotimaista kirjallisuutta en edes osaa laskea viralliseksi sivuaineeksi vaan luen sen lähinnä "kirjallisuuden opintoihin" kuuluvaksi, joten periaatteessa kulttuurihistoria on vasta kolmas sivuaine. Kävin tänään yhden lempiopettajani vastaanotolla kyselemässä kevätkauden viimeisen tentin ja lopputyön arvosanoja sekä keskustelemassa hieman tulevaisuudensuunnitelmistani. Tarvitsin jonkun, joka tietää paljon kirjallisuusalasta ja jonka kanssa jo pelkkä puhuminen kirkastaisi omaa tulevaisuudenkuvaani.

Juttuhetki oli todella antoisa ja olen todella tyytyväinen, että ehdin käydä tänään opettajan puheilla, sillä tämä oli viimeinen päivystysvuoro ennen syksyä. Sain ohjeikseni lukea paljon tutkimuskirjallisuutta, osallistua seminaareihin ja pitää itseni ajan tasalla. Hän myös ehdotti kulttuurihistoriaa, sillä kansatiede sekä folkloristiikka, (siitä huolimatta, että ovat kiinnostavia) keskittyvät hieman enemmän kotimaiseen perinteeseen. Kulttuurihistoriassa on valinnanvaraa oppiaineen sisällä. Keskustelumme paukutti päivystysajan rajoja ja poistuin kymmentä yli kolme suoraan kirjaston kautta kotiin. Kulttuurihistorian sivuainekokeen pääsykoekirjana on Johanna Holmbergin ja Tom Linkisen "Practices of Inclusion And Exclusion in Premodern Culture". Ajattelin tässä tutustua opukseen pikku hiljaa ja katsoa, olisiko minulla mahdollisuutta sahata teos läpi kunnolla ennen koetta. (Huomatkaa, tämä on vain tilanteen painamista villasella, sillä oli miten oli, olen tehnyt päätökseni: osallistun kokeeseen, ja yritän vain peitellä hulluuttani naamioimalla sitä realistiseen omien kapasiteettien arvioimiseen ja perääntymisen vaihtoehdon suomiseen, mitä en todellisuudessa itselleni tule kuitenkaan antamaan).

Ulkona kävellessäni ja aikaa kuluttaessani huomasin lähikorttelin kulmassa suloisen antiikkikaupan, joita näillä kulmilla näyttää tarkemmin tihrustettuna olevan enemmänkin. Etenkin ikkunassa kirkuvat suuret julisteet "Kirjat 1e/kpl" kiinnitti huomioni ja astuin sisälle putiikkiin. Kahden tunnin koluamisen jälkeen, (kävin melkein kaikki hyllyt kirja kerrallaan läpi) pienen heikotuksen, armottoman kuumuuden ja hikoilun jälkeen kannoin kuusitoista kaunokirjallista teosta uuteen iloiseen kotiinsa. Erityisen iloinen olin niiden kirjojen bongaamisesta, joita olen metsästänyt pitkin ja poikin jo useamman kuukauden ajan. Sukat sai jalassa pyörimään Halldór Laxnessin Salka Valka, Emily Brontën Humiseva harju, Henryk Sienkiewiczin Quo Vadis sekä Honoré de Balzacin Perijätär. Sain kartoitettua myös neuvostokirjallisuutta kahden novellikokoelman verran.

Kirjaston viereisestä second hand shop mainosti itseään taas "Romaanit 3 kpl / 1 e" -julisteella. Kokoelma oli suppea, hengellistä kirjallisuutta pelottavan paljon ja klassikoita vähemmän, (lähinnä suomalaisen kirjallisuuden klassikoita) mutta minun laukkuuni päätyivät euron yhteishintaan Maupassantia, Coetzeetä sekä Brinkiä. En voinut jättää afrikkalaisten kirjailijoiden teoksia hyllyyn, sillä sain lempiopettajaltani miellyttävämmän vastauksen haluuni perehtyä afrikkalaiseen kirjallisuuteen aineopinnoissa valmiiden ”tylsien” pakettien sijaan. Kysyin myös, saako paketteja käydä enemmän kuin sen kaksi kappaletta ja sain siihenkin vihreän valon. Haluan nimittäin tietää ranskalaisesta, venäläisestä sekä afrikkalaisesta kirjallisuudesta, ehkä lisäksi myös italialaisesta.

Suhteellisen myönteisen ja toiveiden täyteisen päivän kruunasi pääaineeni perusopintojen yleisarvosana, joka luvusta 4.92 pyöristyy viitoseksi. (Sain yhdestä kahden opintopisteen kurssista nelosen, kaikki muut olivat viitosia). Olen ihan tyytyväinen, tästä on hyvä jatkaa aineopintoihin. Ainakin tiedän, että minulla on oikea, juuri se minulle sopiva tyyli opiskella ja tarpeeksi motivaatiota. Kotimaisen kirjallisuuden ja taidehistorian perusopinnoista tavoittelen yleisarvosanaa neljä ja luovasta kirjoittamisesta kolmosta. Ja jos ehkä pääsen sinne kulttuurihistoriaan, niin sitten siitä olisi kiva saada nelonen myös. Silloin en valittaisi enää ikinä mistään.

syksy mielessä ; 24052009

Opinto-oppaita seuraavalle lukuvuodelle ei ole vielä julkaistu, mutta laskeskelin oman henkilökohtaisen opintosuunnitelman mukaan, että minun tulisi käydä, (tai ainakin yrittää suorittaa) seuraavat kurssit ensivuoden aikana:

Yleinen kirjallisuustiede pääaine (yht. 20 op)

• Estetiikka ja yleinen taiteenteoria (kirjatentti tai luentokurssina) 4 op
• Tieteenteoria ja kirjallisuustieteen tutkimussuuntaukset (kirjatentti) 6 op
• Lajiteoria: Proosan teoria (kirjatentti) 4 op
• Yleinen kirjallisuuden historia II: Maat ja kielialueet (kirjatentti) 6 op

Suunnitelma menee tietysti mullin mallin, mikäli pääsen tai en pääse luovan kirjoittamisen aineopintoihin. Jos en pääse, saan täytettyä kalenteriani viimein ihanilla ja mielenkiintoisilla ekstrakursseilla, joilta jouduin jättäytymään ensimmäisenä opiskeluvuotenani verta parkuen. Jos taas pääsen luovaan kirjoittamiseen, jätän pääaineopintojeni suurimmat kirjapaketit kesätenteiksi vuodelle 2010 ja tipautan osan pakollisista kieliopinnoista kolmannelle vuodelle. Ehdoton missioni lukuvuodelle 2009-2010 on se, että saan valmiiksi kotimaisen kirjallisuuden ja taidehistorian perusopinnot sekä luovan aineopinnot, mikäli minut valitaan joukkoon kultaiseen.

Luovan kirjoittamisen aineopintojen lykkääntymisen varalle pitää kehittää jonkinlainen plään B, sillä ilman 35 op:n pakettia saisin kursseja kasaan vain 45 op:n edestä. Tietysti kärryihin saattaa lisääntyä muutama opintopiste syksyllä julkaistavista virtuaali- ja muista ekstrakursseista, jotka ainakin menneenä vuotena olivat herkullisen oloisia. Koska listaa ei ole vielä julkaistu, joudun siis rakentamaan kakkosvuoteni varavaihtoehdon tukematta liikaa mahdollisiin virtuaalikursseihin. Myös pakollisten kieli- ja viestintäopintojen suorittaminen on niin ja näin, sillä olen kuullut kauhukokemuksia siitä, ettei kursseille mahdu ennen kuin kandityö on valmis ja kandiksi ”valmistuminen” roikkuu ruotsin kurssin takia.

Olen siis alkanut näinä kesäloman tylsinä hetkinä metsästämään itselleni uutta sivuainetta. Kolme varteenotettavaa vaihtoehtoa löytyikin vanhoista suosikeista, joita mietiskelin listaani jo fuksivuoden alkutaipaleella, (apua, onko fuksivuosi jo oikeasti muka ohi!?). Nämä kolme ovat folkloristiikan, kulttuurihistorian ja kansatieteen opintokokonaisuudet. Katselin kaikkien perusopintojen rakennetta ja totesin, ettei niiden tiedoista ole oikein mihinkään sinänsä, joten olisi tarkoitus vetäistä aineopinnot sitten siitä valitsemastasi sivuaineesta ennen maisterin lakkia.

Olen lueskellut ahkerasti kulttuurien tutkimuksen laitoksen sivujen oppiaine-esittelyjä, mutta jotenkin tuntuu vaikealta valita suuntaan tai toiseen. Haluaisin tietää, onko sattumoisin kukaan teistä, jotka mahdollisesti luette blogiani, opiskellut jotain näistä kolmesta mainitsemastani aineesta? Millaista opiskelu on, eroaako kansatiede kuinka radikaalisti folkloristiikasta? Miten näitä aineita, etenkin folkloristiikkaa ja kansatiedettä opiskellaan noin käytännössä? Kaikki tiedonmurut ovat tervetulleita, sillä ikävä kyllä vain yksi näistä aineista tulee olemaan tutkintotodistuksessani, enkä haluaisi tehdä väärää päätöstä tiedonpuutteen ja harkintakyvyttömyyden takia.

Mielelläni aloittaisin uuden sivuaineeni opinnot jo ensi syksyllä, mikäli en luovan kirjoittamisen aineopintoihin pääse. Kulttuurihistorian kohdalla tulee vastaan opinto-oikeusongelma, sillä sivuaineen opiskelijoiden määrä on rajoitettu 30 oppilaaseen, mikä tarkoittaa sivuainekokeen läpäisyä ja sivuainekokeeseen pitää tietysti lukea englanninkielinen kirja, joka pitää sitten tenttiä kaksi tuntia ennen luovan kirjoittamisen sivuainekoetta. En halua millään ilveellä riskeerata luovan opintoihin pääsymahdollisuutta, joten taitaa kulttuurihistoriaan hakemin minulta jäädä. Turun avoin yliopisto tarjoaa herkulliset verkko-opinnot aiheesta, mutta en valitettavasti saa minkään näköistä alennusta avoimen opinnoista ja kyllä tuo 270 e on hieman liian suolainen hinta päätoimiselle Kelan tuilla eläjälle.

Onneksi tässä on koko kesä aikaa ajatella asiaa. Toivotaan, että saan selvennettyä hieman ajatuksia ja mielipiteitä näistä asioista, niin voin sitten syksyllä tehdä valintani kevein mielin ja myöhemmin sitä katumatta.

kotimaisen kirj. tentti ; 23052009

Olohuoneen tenttikirjasto näyttää tällä hetkellä tältä. Lukulistalla ensimmäiseen kesätenttiin on seuraavat kirjat: Juhani Aho: Papin rouva, Teuvo Pakkala: Elsa, Maria Jotuni: Rakkautta, L. Onerva: Mirdja, F. E. Sillanpää: Hurskas kurjuus, Joel Lehtonen: Putkinotko, Aino Kallas: Sudenmorsian, Eino Leino: Helkavirsiä 1, Otto Manninen: Säkeitä 1, Edith Södergran: Kootut runot, Katri Vala: Kaukainen puutarha, Aaro Hellaakoski: Jääpeili, Uuno Kailas: Uni ja kuolema, Minna Canth: Työmiehen vaimo, Hella Wuolijoki: Niskavuoren naiset. Henkilökohtaisesta kotikirjastostani löytyi Pakkalan, Ahon, Sillanpään, Lehtosen, Kallaksen, Södergranin, Kailaan sekä Canthin teokset, joten lähinnä muutamista runoteoksista sekä tietokirjoista sain taistella kanssaopiskelijoitteni kanssa.

Teoriakirjoina toimivat Kai Laitisen Suomen kirjallisuuden historia sekä Marja-Liisa Nevalan Sain roolin johon en mahdu: Suomalaisen naiskirjallisuuden linjoja. Näitä ei onneksi tarvitse päntätä tenttiin kokonaan, vaan ainoastaan aikajana suomalaisesta realismista sotien aikaan. Joitakin satoja siitä silti kertyy. Aloitin Laitisen kirjasta, jonka olen pian lukenut ja täytyy myöntää, että ihmeen tahmaisesti tämä lukeminen kulkee. Vaikka kirjallisuuden historia on mielenkiintoista ja haluaisin keskittyä lukemiseeni enemmän, puhumattakaan muistiinpanojen rustaamisesta, niin jotenkin tuo Suomen historian jauhaminen ottaa päähän. En ole ikinä pitänyt Suomen historiasta tai ainakaan itsenäisyyden alkuajoista, joten monta kymmentä sivua työväenrunoudesta ja suomenruotsalaisten kieliprotestista itsenäisyyden jälkimainingeissa ei todellakaan sytytä tätä kirjallisuuden opiskelijaa. Toisaalta taas haluaisin tietää kaiken mahdollisen historiallisen taustan teoksille, joita tulen pian ahmimaan. Silti ajatus siitä, että joudun palaamaan vielä teoriakirjoihin kaunokirjallisuuden jälkeen kertauksen muodossa kauhistuttaa.

Minulta puuttuu enää kolme kirjapakettisuoritusta kotimaisen kirjallisuuden perusopinnoista, sitten ensimmäinen opintoporras on niistäkin suoritettu. Suunnitelmissa olisi kesän aikana käydä kaksi suurinta kotimaisen kirjallisuuden tenttiä (4 op) ja sitten syksyllä heti alkajaisiksi pieni kirjapakettitentti (2 op). En voisi kuvitellakaan lukevani näitä suurempia paketteja keskellä kouluvuotta, tuskastuin jo näystä, kun äidinkielen opettajaksi pyrkivät pänttäsivät muistiinpanojaan ennen tenttiä ja yrittivät muistaa kaikista 17 kirjasta ne oleellisimmat tekijät, nimet ja kirjallisuusteoreettiset erikoisuudet.

Elokuulle jäävässä tentissä, jossa käsitellään suomalaista kirjallisuutta sodan ajoista nykypäivään, on sitten jo 20 teosta (iik!). Saa nähdä miten siitä selvitään, ja miten tästä kesäkuun 16. päivä olevasta. Tähtäimessä olisi nelosen arvosana perusopintojen keskiarvona. Tällä hetkellä olen vielä aika vahvoilla, mutta katsotaan, miten nämä kolme viimeistä tenttiä menevät ja hurrataan, (tai itketään) vasta sitten jälkeenpäin.

missä on rytmi? ; 22052009

Ulkona sataa, onhan tätä jo odotettu. Inspiroidun aina sateesta, tykkään kuunnella sen ääntä ja yleensä jämähdänkin aukon viereen istumaan ja kyttäämään joka toinen minuutti sateisen harmaalle kadulla kuunnellen sateen mekkalaa. Se hyvä puoli sateessa on, että kadut hiljenevät joka ikinen kerta, jos vettä tulee vähänkin enemmän kuin tihuttaen. Joillakin kaduilla kulkevilla ihmisillä on pirteän värisiä sateenvarjoja, joillakin mustia. Kummatkin ovat kivoja.

Ihmettelen vieläkin, missä se niin kauan kaipaamani rytmi on. Muistan hehkuneeni luovan kirjoittamisen opintojen alkaessa siitä, kuinka viimein saan ihanan rytmin kirjoittamiseen enkä enää ikinä välttele kirjoitusohjelmaa tai pelkää tarttua siihen. Niin, ja tietysti tekstin helppo suoltaminen oli erittäin vahva ja itsestään selvä osa tätä rytmiä myös. Nyt vasta tajuan, lomalla, kädet tyhjinä mutta silti niin täynnä, että tuo kaikki viimesyksyinen oli vain katkeransuloista illuusiota. Nykyisin totuus on se, että suolaa haavoihin ja munista kiinni, ei mistään muuten mitään tule. Vähän sama kuin ruoanlaitto, sitä toivoo, että kaikki menisi kuin tanssien eikä tarvitsisi tehdä mitään kortin vinguttamista ihmeellisempää. Tänään viimeksi tärisin inhosta kun muussasin yhteen korppujauhoja, kermaa, kanamunaa (raakana!), sipulinpaloja ja raakaa jauhelihaa seokseksi nyppien vielä tuntia myöhemmin pehmeitä vaaleanpunaisia lihan jämiä kynsien alta. Kädet haisevat seokselle vieläkin, en varmasti aio mennä lähellekään kirjojani tämän hajuisena. Sitä paitsi lihapullat jäivät liian raaoiksi ja ranskalaiset kärähtivät karrelle.

Olen yrittänyt motivoida itseäni kirjoittamaan kilpailuiden avulla ja lupaamalla virallisille tahoille tekstiä "aivan pian". Silti tuntuu, että olen tukossa, lihakset jumissa, en pääse liikkumaan. Olen myös ajatellut, että blogi on aivan mahtava keino pitää kirjoittamista yllä, mutta viime aikoina, (itse asiassa viimeisen puolen vuoden aikana) paineet ovat täälläkin kasvaneet. En syytä ketään, en ilkeitä kommentteja, (hah, niitä ei ole) enkä kommentittomuutta, (koska sekään ei ole totuus) vaan itseäni. Ongelma on siis täysin psyykkinen ja sen laadusta kertoo esimerkiksi se, etten pidä itseäni tarpeeksi viisaana yliopistoon. Pidin sisäänpääsyäni yliopiston puolelta pahana virheenä, jota piti peitellä ettei todellinen tyhmyyteni ja heidän virheensä paljastuisi karvaana takaiskuna. Vasta vuoden vaihteessa rauhoituin ja hyväksyin, että ehkä minut otettiin sisään, koska sain kuitenkin pääsykokeesta 80% oikein, mitä kaikki sisään päässeet eivät olleet edes saaneet. Minun yo-todistukseni kun oli perskreppilaatua, josta ei juuri lähtöpisteitä herunut niin kuin muilla.

No, mikäs siinä, sisällä sitä kuitenkin oltiin, (ja ollaan vieläkin). Seuraava ongelma tuli kohtaan akateemisen kirjoittamisen kohdalla. Inhoan kirjoittaa koulutöitäni, koska se on amatöörimaista haparointia ja täynnä oksettavan kliseisiä sanakäänteitä ja lauserakenteita. Kun yritän sitten kirjoittaa paremmin, saan palautetta, että tekstini on kuritonta ja sekavaa. Tieteellinen kirjoittaminen on heikkouteni ja siellä kauan odottelemallani tietokirjoittamisen kurssilla kynäiltiin kolumneja ja reportaaseja. Pidin kurssista kovin ja opettaja oli perin hurmaava, mutten saanut siitä niin paljon eväitä kurssitöiden kirjoittamiseen kuin toivoin. Eli haparoidaan sitten jatkossakin.

Mietin muuten, että mitä siinä tilanteessa tulee tehdä, jos pää on niin täynnä toteuttamiskelpoisia ideoita, muttei osaa valita mistä aloittaa? Ja varsinkin, kun ei tee mieli aloittaa oikein mistään, mutta toisaalta haluaa aloittaa heti ja kaikista? En tiedä kertooko se siitä, että palan halusta oikeasti kirjoittaa vai siitä, ettei maailmassa voi olla mitään vastenmielisempää kuin ajatuskin tekstin tuottamisesta. Minun pitäisi ajatella vähemmän ja tehdä enemmän, tai sitten oppia ajattelemaan. Alan vaikuttaa pian psykoottiselta. Ei olisi ikinä pitänyt jäädä kesälomalle!

huuto ; 20052009

Joka kerta kun luen jotain mielenkiintoista blogia minua alkaa ärsyttää oma riittämättömyyteni. Olen potenut jo kauan ilkeästä itsekritiikistä omia kirjoituksiani kohtaan, (kyllä se kritiikki herkästi kasvaa koko olemassaoloa vastaan, mutta viime aikoina etenkin kirjallinen tuotantoni on siitä kärsinyt). En sinänsä ruoski itseäni perfektionistin naamioon piiloutuneena, vaan ennemmin katson kuin sivusta, kuinka tyhmenen ihmisenä ja menetän pikkuhiljaa kirjalliset kykyni ulottumattomiin. Tämä tunne on päällimmäisenä etenkin blogini kanssa, joka on muuttunut viimeisen vuoden aikana mukavasti hengähdyspaikasta tajuttomaksi kriisikimpuksi ja katastrofiksi. Miksi oksennusrefleksini on niin herkästi laukeava omaa blogia kirjoittaessa ja etenkin sitä lukiessa? Nykyisin mietin tätä lähes päivittäin.

Ensinnäkin voisin lyödä henkeni vetoa siitä, että blogini taso on laskenut, kirjoitukseni muuttunut epämääräiseksi kangerrukseksi ja punaista lankaa vailla olevaksi virkekasaksi. Olen jopa alkanut epäillä jonkinlaista hermosairautta tai kognitiivisia taitoja tuhoavaa tyhmyystautia. Mitä enemmän opiskelen, sitä tyhmemmäksi itseni tunnen ja saan henkisiä raivareita. Onko tämä tunne kellekään muulle opiskelijalle tuttu?

Normaalisti vanhoja kaunokirjallisia tuotoksia katsoessani huomaan, kuinka olen kehittynyt luovan kirjoittamisen opintokokonaisuuden ansiosta ja rankasta pitkäkestoisesta harjoittelusta, mutta selaillessani blogiarkistoani olen vähällä kirkua menneiden tekstieni perään. Ne tuntuvat niin lennokkailta, jopa fiksummilta kuin miksi itseni tällä hetkellä tunnen. Tuntuu, että niitä on kirjoitellut jonkinlainen ideaaliminä, jota en koskaan enää saavuta. Se on surullista, turhauttavaa ja mieleen tulee väkisinkin radikaali päätös vetäistä koko sontakasa netistä. Surkuhupaisaa asiassa on se, että olen kuitenkin kasvanut niin kiinni kotisivuihini, etten saisi näitä koskaan kunnolla alas. Se on kuin Neuvostoliitto Suomelle aikoinaan: kyljessä kiinni oleva loinen, jonka hyviä ominaisuuksia pitää miettiä oikein pitkään, vaikka toisaalta se tuntuu välttämättömältä.

Miksi haluan niin kovasti kirjoittaa vakavaa, hienoa ja varteenotettavaa tekstiä ja sorrun kerta toisensa jälkeen luomaan jotain puolikepeää ja ah-niin-hilpeätä viihdettä? Olen kaukana akateemisen kirjoittamisen ihanteista, mutta sitäkin kauempana omista ihanteistani. Olen tuomittu tuhoon. En voi edes vierailla kotisivuillani kommentteihin vastaamassa, kun häpeän niin paljon sivujeni tasoa! Se on mieletöntä, tulen hulluksi näiden ajatuksien kanssa. Teksti ei luista, ei kuvanmuokkaus eikä mikään. Ehkä minun olisi pitänyt mennä opiskelemaan sitä estetiikkaa pelkästään, kauneuden ja taiteen abstraktius pitää sen kauniina, kun taas taiteen tekijänä sitä pilaa kaikki kauneuden ideat, kun yrittää muuttaa ne konkreettisiksi tajuamatta sen olevan sula mahdottomuus.

Ainahan ihmiset touhottavat kehittymisestä ja siitä, että pitää pyrkiä kohti parempaa, mutta entä jos huomaakin menevänsä alamäkeä. Entä jos itseilmaisun tuotteita kohtaan kasvaa niin suuri vastenmielisyys, että pelkää menettävänsä järkensä sen takia? Tunnen olevani tukossa: en saa kirjoitettua, korkeintaan paskaa josta ei saa kylvämälläkään elävää kasvia esille, mutta samalla koko olemassaoloni kirkuu päässä vellovista ideoista, jotka pyrkivät ulos sinne kuitenkaan pääsemättä. Kohta varmaan räjähdän.

kirjanjulkistamistilaisuus ; 19052009

Tämä on pieni reportti "Huoneessani on tuntematon eläin ‒ kirjoituksia seksuaalisuudesta" -antologiasta ja antologian julkistamistilaisuudesta, joka pidettiin viime lauantaina kello 13.00 Turun keskustan Hansakorttelin Suomalaisessa Kirjakaupassa.

Menimme julkkaripaikalle hyvissä ajoin, jotta saimme järjesteltyä paikan mieleiseksemme, kaadettua juomat laseihin ja järkkäiltyä näytepöytä näyttäväksi. Itse olin hieman kireänä, sillä en mitenkään ylivoimaisesti rakasta esiintymistä, ainakaan jos se pitää tehdä omana itsenään. Teatteri ja hulluttelu ovat ok, mutta kaiken maailman puheet, viralliset höpötykset sekä julkinen esiintyminen omana itsenään pukkaa hien pintaan saman tien.

Paikalla oli enemmän ihmisiä kuin mitä odotin. Hyvä niin, sillä samalla se tavallaan rauhoitti mieltä, (ihmisiä kiinnostaa, en siis heilu siellä turhaan). Ohjelma meni kutakuinkin näin: ensin minä kuulutin ja mainostelin tulevaa tapahtumaa ja houkuttelin ihmisiä paikalle maagisella mikrofoniäänellä. Kun tilaisuus sitten alkoi, selostin ensin mistä oli kyse. Samalla pidin pienen puheen luovasta kirjoittamisesta oppiaineena sekä oppiaineyhdistyksemme Kammio ry:n toiminnasta. Puheeni päätteeksi kiitin päätoimittajia, joille yhdistyksen puheenjohtaja ojensi onnittelukukat ja kaikki taputtivat. Tämän jälkeen siirryin syrjään ja päätoimittajat jäivät huomion keskipisteeksi kertomaan kirjan syntyprosessista sekä siitä, mitä kaikkea kirjaprojekti on oikein pitänyt sisällään. Sitten muutamat oppilaat lukivat toistensa tekstejä, juotiin hieman tarjolla olevaa pommacia ja lopuksi minä kiitin vieraita ja yritin saada heitä ostamaan antologioita. Myyntipisteelle kertyikin mukava jono tilaisuuden jälkeen ja antologioita meni vartissa toista kymmentä kappaletta.

Tämän julkkareiden virallisen osuuden jälkeen menimme antologiatoimikunnan porukan kesken syömään pieneen ravintolaan lähelle keskustaa. Repäisin ja tein jotain uutta viiden euron hintaan: uhmasin ennakkoluulojani tilatessani falafel-annoksen. Hyvää oli ja mukavan täyttävää, pidin erityisesti kivasta tahnasta, jota pyöryköiden päällä oli, sellaista veren punaista. Se ei tosin oikein maistunut enää sen jälkeen, kun vierustoveri kertoi kokemuksistaan karhunnyljennästä, jota jatkettiin teurastamopuheilla. Vaikken lihaa syönytkään, niin kyllä se ihan yleiseen ruokahaluun vaikutti.

Illalla kello kuusi alkaen meillä oli vielä jatkot Wanhan Suurtorin Kirjakahvilassa. Siellä sitten syötiin kaikenlaista pikkunaposteltavaa, juotiin, pelattiin ja vaadittiin virallisia puheita puheenjohtajalta ja päätoimittajilta. En tiedä, minne ihmiset tämän jälkeen eksyivät vielä ekstrajatkoille, mutta minä menin, (jalat ja selkä rikkinäisenä korkokenkämaratonin takia) kotiin sängynnurkkaan kyttäämään Moskovan euroviisuja.

Jätimme julkistamistilaisuudessa sekä Suomalaisen Kirjakaupan että Kirjakahvilan hyllyille muutamia kappaleita antologiaa myyntiin. Tänään vasta kävin Suomalaisessa Kirjakaupassa tekemässä sopimuksen myytävistä kirjoista, sillä lauantaina oli hieman kiirus ja sen tekeminen sitten jäi myöhempään. Iloinen ja uutisoitavan arvoinen asia on se, että vaikka kirjat eivät olleet vielä hyllyyn saakka ehtineet, niitä oli jo kyselty ja myyty neljä kappaletta viidestä! Sain lisätilauksen viidestä antologiasta, jotka reippaana kävin hakemassa yliopistolta ja tipauttamassa kirjakauppaan saman tien.

Ehkä osasyy antologian alkumenestykseen on ollut Turun Sanomien tekemä artikkeli ja mainos julkistamistilaisuudesta, joka julkaistiin lehdessä viime lauantaina. Artikkelin pääset lukemaan tästä. Toinen syy on varmasti hinta, sillä antologiasta pulitettavat neljä euroa ei sinänsä tuo aivan välitöntä perikatoa ihmisille, ei ainakaan useimmille.

Jos sinua mahdollisesti kiinnostaa tutustua pieneen, mutta sitäkin suurempiaiheiseen kirjaseen, niin antologiaa saa ostettua seuraavista toimipisteistä:

• Hansakorttelin Suomalainen Kirjakauppa
• Turun yliopiston Yleisen kirjallisuustieteen kanslia, Juslenia
• Turun Osuuskunta Kirjakahvila
• myös minä toimin välittäjänä, eli sähköpostia osoitteeseen: amelie[at]cafepourlesidiots.org

Tulevaisuudessa antologiaa on saatavilla myös Kammio ry:n nettisivuilta sekä mitä luultavimmin myös muista kirjakaupoista. Muista jälleenmyyntipaikoista tulee tarkennusta myöhemmin. Antologioita lähetetään myös kirjastoihin, eli ainakin Turun seudun kirjastoista antologiaa voi lainailla kesästä alkaen.

Olen saanut todella positiivisia kokemuksia tämän projektin parissa ja seuraava antologia onkin jo suunnittelutyön alla. Tämän vuoden antologiassa olin vain markkinointia hoitamassa, heittämässä ilmaan yleisiä ehdotuksia sekä kirjaan kirjoittajana. Siksi minusta kai tuntuu siltä, että enemmänkin olisin voinut tehdä. Voin vain kuvitella, mikä tunnelma päätoimittajilla on kirjan viimein päästyä julki: perin muheva. Toivon, että olisin uskaltanut antaa enemmän ajastani ja ajatuksistani projektiin, mutta pelkäsin liikaa omien arvosanojen romahtamista, kun piti töissäkin käydä ja olin yliopistolla täysin ummikkona lähes koko ensimmäisen vuoden. Mutta ehkä sitten tulevina vuosina, saa nähdä, tai ainakin toivon, jotain enemmän, niin kai.

euroviisut ; 17052009

Minun piti tehdä kirjoitus julkkareista ja uudesta antologiasta, mutta kiireisen päivän päätteeksi jumiuduin katsomaan Moskvan euroviisuja uskollisena fanina ja tänään olen juhlinut jälkihumussa koko päivän. Tänä vuonna kilpailu ei sisältänyt pelkästään hyviä ja mukaansatempaavia kipaleita, (pois lukien groteski Azerbaidzan ja järkyttävän nolo Turkki) vaan seassa oli puhdas helmi: absoluuttinen kauneus.

Olen aina ollut suuri slaavilaisuuden ystävä ja jokavuotiset euroviisut ovat juuri se kanava, minkä kautta saan mukavan slaavipiikin näin kesän kynnyksellä. Tällä kertaa Bosnia oli se, joka vei minun sydämeni. Reginan lavashow erottui edukseen ja huomasin jo siitä, että biisissä on jotain muutakin taustalla, mikä sitten avautui minulle lopulta, kun näin Bistra vodan musiikkivideon.

Toinen lempparini, (tosin ei todellakaan Bosnian tasolle yltävä suoritus) oli Venäjän edustaja Anastasia Prihodko, joka esitti kappaleen Mamo. Pidin kappaleesta sen erikoisuutensa vuoksi. Mystisyyden lisäksi siinä oli tunnetta, kaunis venäjän kieli sekä Anastasian persoonallinen ääni. Pidin myös lavashowsta: mukavan yksinkertainen ja koskettava.

Vuoden flopeiksi julistan Azerbaidzanin esityksen: miehellä ei karismaa pätkän vertaa, Turkin: boring, Islannin: mitä uutta tässä oli?, Ukrainan: 35-vuotiaalta näyttävä parikymppinen (voi raukkaa), Kreikan: Sakis on jo aika out sitten vuoden 2004, sekä Romanian: kaikin puolin epäesteettinen. Loput osanottajat häilyvät siinä välinpitämättömän tylsän ja ok:n välimaastossa. Viro oli ihme kyllä ihan jees.

<-- Uudemmat | Edelliset -->

Cafepourlesidiots.org © Amelie/Marissa Janhunen 2007-2010
Valid HTML & CSS.