Vivé la vie
kulttuurin etappivoitto ; 04112009
Haastattelu meni riemastuttavan hyvin verrattuna siihen, miten odotin sen menevän. Tilaisuus oli ihanan intiimi ja
lämminhenkinen. Haastateltavakin oli oikein mukava ja suloinen ihminen. Tapaamme pian jälleen, tällä kertaa luennon
merkeissä, kun hän ottaa osaa luovan kirjoittamisen aineopintoihin. Eräs ystäväni oli ottamassa haastattelutilanteesta
kuvia hienolla kamerallaan, (minun rimpulallani ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia) ja nyt odottelenkin, että kuvat
kilahtavat sähköpostiin kunhan hän saa ne koneelleen ja lajiteltua. Mutta kaiken kaikkiaan sain yhden ihanan kokemuksen
lisää ja toivon, ettei tämä jäisi viimeiseksi tekemäkseni haastatteluksi kirjallisuuden saralla.
Myös pääaineeni ainejärjestön maanantainen kokous meni paremmin kuin oletin. Kokouksessa sai pientä herkullista
naposteltavaa syödäkseen ja vaikka virallisuudet venyivätkin pituudeltaan lähemmäs kahta ja puolta tuntia, oli
ilmapiiri virkistävä ja porukka mukavaa. Minut valittiin ainejärjestömme julkaisun toimituskuntaan, (kuten tähtäimessä
oli) ja nyt on vahvasti sellainen olo, että pääsen taas tekemään taas jotain, mitä olen odottanut jo kauan. Ensinnäkin
olen halunnut osata taittamisen taidon jo useamman vuoden ajan ja nyt tulen viimein sen oppimaan. Toiseksi nautin
muutenkin toimitustyöstä. Olen ollut aktiivisesti tekemässä vain yhden lehden toimitustyötä, joka sekin oli vain
verkkojulkaisu, joten on ihana päästä häärimään sellaisen lehden kimpussa, mikä julkaistaan ihan paperiversiona.
Ainejärjestölehti on muutenkin oiva maaperä muokkaukselle ja olen sormet syyhyten odotellut, että pääsen kehittelemään
kaikenlaisia pieniä kivoja juttuja koskien lehteä.
Huomenna olisi vielä yksi virallisuus jäljellä, (ellei lauantain työvuoroa lasketa) kun tapaan Turun
kulttuuripääkaupunki-ohjelmaan kuuluvan
Pimeyden 876 sävyä -hankkeen edustajan. Luovan kirjoittamisen
opiskelijoiden yhdistys Kammio ry, (eli me) pääsi juhlaan mukaan yhdeksi alahankkeeksi. Eli luovan
kirjoittamisen oppiaineelle ja opiskelijoille on luvassa medianäkyvyyttä ja katu-uskottavuutta runsaasti
kulttuuripääkaupunkivuotena, (ainakin toiveissa olisi). Oppiaine nimittäin todella tarvitsee näkyvyyttä
erityisen paljon muihin oppiaineisiin nähden, sillä yliopiston johdossa on aina joku ruma realisti sanomassa,
ettei luovaa kirjoittamista tarvita akateemisessa ympäristössä ja että se pitäisi lopettaa kokonaan. Siksi
olen niin into piukassa, että olemme opiskelijayhdistyksen kanssa päässeet Pimeys-hankkeeseen mukaan.
Marraskuun toinen ; 2009
Uusi periodi on alkanut pontevasti enkä ole vielä ehtinyt tipahtaa kärryiltä tai sairastanut sen pahemmin. Taiteet
ja Raamattu -kurssi on osoittautunut odotettua mielenkiintoisemmaksi ja se näkyy myös luentosalista: se on ollut
viimeistä paikkaa myöten täynnä. Raamatun lukeminen puuduttaa, mutta on kuitenkin kiva tietää, mistä taiteilijat
ovat aiheitaan vetäneet. Osaan hävettävän vähän ulkoa nimiä ja legendoja Raamatusta, joten on aikakin hieman
opetella jotain perusstooreja siitäkin järkäleestä.
Olen myös hikoillut erään haastattelun takia. Lupauduin haastattelemaan tänään alkaneen Runoviikon kunniaksi
järjestettävään runoilijatapaamiseen Vilja-Tuulia Huotarista. Haastattelu on huomenna Hansakorttelin
Akateemisessa kirjakaupassa kello 18 ja olen haparoinut epämääräisiä kysymyksiä paperille useamman kymmenen.
Täytyy myöntää, että hieman jännittää sillä en ole koskaan aiemmin haastatellut ketään livenä ja kysymyksiä oli
pirun vaikea keksiä. En ole mikään runouden superasiantuntija, mikä asetti omat paineensa asialle. Luin Huotarisen
kaikki kolme runokokoelmaa taustatyöksi ja luin internetistä jotain haastatteluja pohjalle, jotta tiedän minne päin
suunnistaa. Pidin runoista todella paljon, enkä osaa laittaa kokoelmia minkäänlaiseen paremmuusjärjestykseen,
(mikä on yksistään hyvä merkki, sillä yleensä en pidä runoudesta kovin paljon, etenkään nykyrunoudesta). Ehkä se
tästä. Kaikki ovat tervetulleita Hansan Akateemiseen huomenna klo 18.
Tänään pitäisi vielä ottaa osaa yhteen ainejärjestökokoukseen, palauttaa seminaarikurssin tehtävä ja valmistella
tulevia projekteja, tai tehdä niille ainakin jonkinlaista alustusta. Sain viikonloppuna luettua Helena Sinervon
uusimman romaanin Tykistönkadun päiväperho. Perhana, että oli hyvä kirja. Pitäisi kirjoittaa siitä kritiikki. Mutta
nyt vielä hetkeksi muiden asioiden pariin ennen illan kokousta.
Sanotaanko nyt näin, että olen kateellinen niille, jotka ottavat osaa NaNoWriMoon. Tunnustaako kukaan? Ehkä minullakin
on aikaa sitten vaikka ensivuonna. Minulle saa kertoa, mikäli teillä on jotain kokemuksia asiasta: millaista oli, miten meni,
tuliko sanat täyteen, muokkasitko tekstiä vielä myöhemmin ja mikä ylipäätään oli fiilis koko homman suhteen?
helsingin kirjamessut ; 25102009
Mikään ei tuoksu niin hyvälle kuin oma kirjastohuone. Se on sekoitus vanhaa paperia ja uutta, kustantamon
tuoksuista nidettä. Mikään asunnon huoneista ei tuoksu niin paljon kuin se, jossa pidän kirjojani.
Matkustellessani kaipaan niitä eniten ja sitä tuoksua. En ylipäätään tunne kovin paljoa koti-ikävää
Turun asuntoamme kohtaan, mutta kirjojen kaipuu vihloo jo muutaman päivän matkallakin. Muuten asuisin
mieluusti vaikka koko aikani joko vanhempieni luona tai Kööpenhaminassa. Kunhan vain kirjat kulkisivat
mukanani.
Lähdin keskiviikkona vanhemmilleni jo heti kello kahdentoista junalla. Tarkoituksena oli tulla kotiin
jo perjantai-illaksi ja viettää rento viikonloppu, mutta ruuhkien ärsytys mielessäni päätinkin ottaa
junalipun lauantaiaamulle niin, että ehtisin töihin klo 11 mennessä. Juna lähti jo 7.05, joten töissä
väsytti ehkä enemmän kuin olisi ollut sallittua ja ilta menikin sitten laiskotellessa ja puoliksi
nukkuessa. Meinasin tulla hulluksi, kun monta päivää odottamani Ivan Turgenevin klassikkoon
perustuva Isät ja pojat -sarjan toinen osa meni osaksi nukkuessa ja herättyäni viisi minuuttia
draaman alkamisen jälkeen olin jo IHAN pihalla siitä, mitä oli tapahtunut. Onneksi tänään tulee illalla
uusinta ja jakso on myös mahdollista katsoa Yle Areenasta. Aivan ihana sarja, kannattaa vilkaista: eli
Yle Teemalta lauantai- ja sunnuntai-iltaisin Ivan Turgenevin Isät ja pojat.
Mitä tulee Helsingin kirjamessuihin: ne olivat kauniit. Väittäisinpä, että jossakin määrin kauniimmat
kuin Turussa. Hassua kyllä, joidenkin kirjojen hinnat olivat pudonneet messuviikonloppujen välisenä
aikana huomattavastikin. Esimerkiksi himoitsemani unkarilaisen Kisztina Tothin kirja Viivakoodi
jäi Turussa osastolleen 18 euron hinnalla, mutta päätyi ostoskassiin Helsingissä kympillä. Myös monissa
muissa kirjoissa olin huomaavinani pientä hinnanlaskua, ja tietysti tarjonta oli ylipäätään myös mehevämpää.
Atena-kustannuksen kojulla ei ollut Turussa Tarmo Kunnasta eikä Edgar Allan Poen
elämäkertaa, jotka lähtivät Helsingistä mukaan 14 euron yhteishinnalla. Helsingin reissun kirjasaldo
kokonaisuudessaan näyttää seuraavanlaiselta:
Markus Zusak: Kirjavaras 4 e
Ivan Turgenev: Isät ja lapset 5 e
Honoré de Balzac: Bette-serkku 4 e
Peter Hoeg: Lumen taju 3 e
Andreï Makine: Ranskalainen testamentti 2 e
Sofi Oksanen: Puhdistus 16,50 e
Tahar Ben Jelloun: Lähtö 4 e
Krisztina Toth: Viivakoodi 10 e
Taina Latvala: Paljastuskirja 5 e
Tarmo Kunnas: Paha 10 e
Peter Ackroyd: Edgar Allan Poe 4 e
Heta Reitala, Timo Heinonen (toim.): Dramaturgioita 5 e
Juhani Nuorluoto: Slaavien kirjalliset traditiot ja kirjakielet 5 e
Tunnelmaa Helsingin kirjamessuilta 22.10.2009
Messupäivä oli viimainen ja sateinen, joka haittasi menoa tosin vasta siinä vaiheessa, kun piti kantaa kolmea
täyttä kirjakassillista rankkasateessa ja pitää huoli, ettei yksikään pisara eksy sivujen väliin. Kiertelimme
ystäväni kanssa lähinnä messuosastoja, tutustuimme kirjoihin, loistin kirjallisuustiedoillani ja menimme kuuntelemaan
kiinnostavaa paneelikeskustelua Avain-kustantamon kautta julkaistusta Café Voltaire-sarjan toisesta osasta
Imperiumin perilliset. Esseitä brittiläisestä nykykirjallisuudesta, jonka ovat toimittaneet Kosonen, Mäkirinta ja
Rantonen. Kirjaa en vielä ostanut, ehkä pyydän joululahjaksi. Hintaa sillä olisi ollut 24 euroa.
Kokonaisuudessaan olen tyytyväinen, niin tyytyväinen että saa kirjaostokset jäädä taas vähäksi aikaa. Jo ihan senkin takia,
että olen taas peeaa kaiken tämän jälkeen. Pitäisi taas palata arkeen ja keskittyä opiskeluun, mutta olo on
levoton. M on Tanskassa sukuloimassa ja palaa tiistaina. Äiti yrittää puhua minut napsimaan multitabseja ja
minä lasken sentilleen, kuinka kauan joudun elämään velkavankeudessa pystyäkseni maksamaan M:lle takaisin
hänen lainaamiaan rahoja. Onneksi tässä kuussa oli paljon töitä, niin ensikuu on taas hieman helpompi. Ja
sitten tulevatkin jo veronpalautukset ja joulu ja pääsen taas Kööpenhaminaan ihastelemaan paikallista ilmapiiriä.
Pieni ötökkä nimeltä Tiinu. Erittäin perso ruoalle ja peltolenkeille.
PS. Miksi vanhemmilta on niin kauhean vaikea ottaa vastaan rahaa? Olenko ainoa, joka yltyy raivoon asti
saadessaan vanhemmilta jotain? Oli kyse sitten vanhasta sohvankauhtanasta, koristekukkamaljakosta tai
puhtaasta kahisevasta minun on äärimmäisen vaikea hyväksyä sitä, että elätettyään minua ensin 18 vuotta
ilman kunnon kiitosta he vielä haluavat tukea minua materialla senkin jälkeen. Olisi varmasti eri asia,
jos he kuuluisivat todella rikkaisiin ihmisiin, mutta kun he eivät kuulu.
kaksi päivää ennen messuja ; 20102009
Olen todella yllättynyt tehokkuudestani, kun sainkin väkerrettyä hetkessä kasaan makaaberin traditiot -kurssin
seuraavan tehtävän, jonka palautus on vasta sunnuntaina. Kun kolme päivää tuhraantuu etelänvierailuun, en halua
ottaa riskejä ja jättää kaikkea viimetippaan, kun tekemistä kuitenkin tulee olemaan enemmänkin kuin vain deadlinien
luomien tyhjiöiden jatkuva täyttäminen. Tuntuu todella hyvältä saada tehtäviä ajoissa tehdyksi. Siitä syntyy lähes
hurmiollinen tila. Pitäisi harrastaa tätä useammin.
Minulle kävi hieman hassusti ja sain muutaman ylimääräisen lipun Helsingin kirjamessuille. Olisiko kukaan kiinnostunut?
Minuun voi ottaa yhteyttä miten parhaaksi näkee, mikäli liput kelpaavat. Sen verran sanon, etten ala lippuja
lähettelemään mihinkään, (kun aikaakaan ei juuri ole ennen messuja eikä rahaa) mutta mikäli lymyilet kuluvalla
viikolla Turussa tai Helsingissä niin ongelmia ei pitäisi syntyä.
periodivapaasta ja rahasta ; 15102009
Tarvittiin yksi angstinen ilta ja kaikki kääntyi heti paremmaksi. Sain hommat tehtyä ajallaan ja jopa ilman
lääkkeitä! (Ei sillä, että lääkkeitä käyttäisin, mutta kuitenkin).
Ensiviikon ajan minun piti olla täysin omistautunut yliopistollisiin esseisiin ja muihin lopputöihin, mutta
nyt villiinnyin ja ajattelin änkeä vanhemmilleni kylään, sillä sain ilmaisia messulippuja Helsingin
kirjamessuille, joita ei tietysti voi jättää missään nimessä väliin edes niin hyvällä syyllä kuin "muut
velvollisuudet". Näin ollen menetän puolet viikostani etelässä heilumiseen ja yritän samalla toisella kädellä
vääntää jotain koulujuttuja. Oletan, ettei se tule oikein toimimaan.
Voisin samalla käydä WSOY:n kustantamon myymälässä, sillä luovan kirjoittamisen opintoja varten pitää lukea
kaksi yhteiskunnallista romaania ja kas kummaa, kaikki melkein listassa olevat vaihtoehdot ovat joko uutuuksia,
(mm. Jari Tervon Koljatti) tai sitten sellaisia kuin Sofi Oksasen Puhdistus. Suoraan
sanottuna siis mahdotonta löytää kirjastoista ilman 20 varauksen jonoa. Tulee helpommaksi ostaa kirja itselleen
huokeaan hintaan kuin ahdistua kirjastoista, ja muuten tuo Oksasen uusin kirja on sellainen, minkä haluaisin
ihan oikeasti kirjahyllyyni muutenkin.
Tietää siis rahanmenoa, (taas vaihteeksi) vaikkei sitä rahaa tunnu olevan. Nyt on turha vedota joulun alla
tuleviin veronpalautuksiin, sillä olen tehnyt sen jo liian monta kertaa aiemmin, eikä tekosyy mene enää edes
minulta läpi saati M:ltä. Olen useasti miettinyt, miksei opiskelusta saa opintopisteisiin sidottua palkkaa.
Mitä enemmän opiskelisi, sitä enemmän saisi rahaa ja tuo nykyinen maximi voisi olla siinä järjestelmässä minimi.
Nyt nimittäin tuntuu siltä, että saa huhkia itsensä kipeäksi yliopistolla ja siitä rangaistaan, koska ei ehdi
tehdä töitä kunnolla opintojen ohella. Eli ideaali olisi opiskella kevyesti, (kuitenkin niin, että 60 op tulisi
vuodessa juuri ja juuri täyteen) jolloin opinnot venyisivät kauhean pitkiksi, mutta samalla saisi työskenneltyä
opintojen ohella ja elettyä ihmisiksi. En voi uskoa, miten niinkin tyhmä asia kuin raha voi saada ihmisen niin
ärtyneeksi. Vielä karmeampaa on ajatella, että se pilaa elämiä enemmän kuin liikennekuolemat.
melankoliailtamat 1 ; 11102009
Alesta on päästy ja tämä päivä vierähti käyntiin kevyellä kuuden tunnin inventaariolla. Minulla ei olisi
oikeasti ollut työvuoroa, mutta houkutus työpäivästä ilman asiakkaita inspiroi sen verran, että päätin
siirtää muita hommia hiukan, jotta pääsen laskemaan Karton kortteja. Ensi viikko pitäisi vielä
paahtaa täysillä, (neljä työpäivää, neljä deadlinea, työkoulutus ja yksi kokous) minkä jälkeen nautin
lähes vapaasta perioditauosta ja voin huoletta keskittyä suurempiin edessä oleviin projekteihin, (mm.
kritiikkiessee, luovan kirjoittamisen seminaarityö ja makaaberin traditiot -päättöessee).
Inhottavaa, nyt ei inspiroi, vaikka huomenna olisi jo ensimmäinen deadline. Luovan kirjoittamisen
tehtävät vievät paljon aikaa ja energiaa, mutta jos pää on tyhjä, muuttuu jo ennestään haasteellinen
tehtävä lähes mahdottomaksi. Suuremmat deadlinet olisivat vasta keskiviikkona, mutta olen sekä tiistain
että keskiviikon töissä, eli tänään pitäisi runosuonen kukkia useamman kerran. Olen myös tehnyt itseni
kanssa sopimuksen jo yliopiston alettua, etten missään nimessä suostu sortumaan muiden opiskelijoiden
kovasti suosimaan "tehdään yötä myöten" -metodiin. Sillä jos menetän yhdenkin tunnin yöunistani, menee
koko seuraava päivä niin pilalle, ettei se todellakaan ole sen arvoista.
Ei auta, ei. Ei edes konjakki.
Tästä tulikin melankoliailtamat yliopistopuurtamisen sijaan. Mietin jo, pitäisikö luovakollegoille
pistää viesti: Perdonatemi, pietà ! Muheva olkoon hän, ken tietää mistä oopperasta ja duetosta on kyse.
kirjamessuilua ; 06102009
Blogihiljaisuuteni vaivaa minua. Samoin koulu. Ja työ. Ja deadlinet. Ja kaikki ylipäätään. Yritän selvitä. Ja
aloitan alusta.
Viikonloppuna oli kirjamessut, (ja miljoona deadlinea). Ensin minun piti mennä Kirjakahvilan osastolle, (toteutettu
yhteistyössä kustannusyhtiö Tammen kanssa) vain muutamaksi tunniksi sunnuntaina. Paul Auster sai minut
kuitenkin ylipuhuttua ja otin vuoron siis perjantaille 15-18 väliselle ajalle. Perjantai kului mukavasti
kirjailijoita kuunnellessa ja luovan kirjoittamisen opiskelijoiden kanssa hengaillessa. Saimme ilmaisliput
messuille, sillä osa kurssitehtävistä liittyi tapahtumaan ja siellä esiintyviin kirjailijoihin. Ehdin
kierrellä hetken ennen kuin menin Keltaiseen kirjakahvilaan päivystämään ja höpäjämään Austerin romaanista
Yksinäisyyden äärellä.
Lauantai kului ihan oikeissa töissä. Toive hiljaisesta lauantaista kirjamessujen takia oli turha, sillä ale
veti hyvin ja seisoin kassalla avuttomana kasvavien jonojen armoilla melkein kahdeksan tuntia. Asiakkaat
valittivat, ettei myyjiä ollut missään ja minä olen kassassa kiinni. Karmea tilanne, ei sovi minun sydämelleni.
Olin lievästi sanottuna rikki ja ruhjeilla koko loppuillan ja sain tuskin mitään koulutöitä tehdyksi.
Sunnuntaina oli kaksi luovan kirjoittamisen tehtävän palautusta, maanantaina kritiikkikurssin kritiikin
deadline. Siitä huolimatta soitin lauantaina ennen pehkuihin painumista tuttavalleni ja ilmoitin itseni
kirjakahvilan sunnuntaivuoroon kirjamessuosastolle. Tajusin nimittäin vasta silloin ‒ kotona rankan työpäivän
jälkeen ‒ että olin missannut täydellisesti kaikki venäläiset! Niinpä alleviivasin messuohjelmasta kaikki
venäläiset tapaukset punakynällä ja menin kirjakahvilan osastolle päivystämään silloin, kun pietarilaisia
ei ollut äänessä. Loppuajan kiertelin ja tein muutaman kirjahankinnan kahden yön harkinta-ajan jälkeen.
Niin siinä sitten kävi, että sekä perjantaina että sunnuntaina tuli oltua messuilla melkein koko aukioloaika.
Lauantain työpäivä sekä kolme deadlinea saivat minut jotenkin todellisuuspakoilevalle tuulelle ja päätin hemmotella
itseäni kahdella täydellä messupäivällä, vaikka alun alkaen suunnitelmiini kuului olla messuilla vain sen verran
kuin luovan kirjoittamisen tehtävät vaatisivat.
Sunnuntaina sitten sainkin ihan mukavan venäläisannoksen, (ja herätettyä tarpeeksi huomiota osastonimikyltilläni).
Ensin menin kuuntelemaan Koiramäkibussiin siirrettyä haastattelua, jossa pietarilaiset lastenkirjailijat Mihail
Jasnov ja Sergei Mahotin vetivät mukavan riemastuttavan show’n. Ei haitannut menoa, vaikka bussissa
ravasi kiljuvia ja töniviä lapsia ‒ kirjailijat vetivät tilaisuuden hyvin. Sen jälkeen siirryin kuuntelemaan
Josef Brodski-seminaaria, jossa olikin sitten asiantuntijaa äänessä yksi jos toinen. Brodskin elämän ja
tuotannon ohella tuli hieman katsottua pohjolan teemaa noin ylipäänsä ja sitä, miten se näkyi miehen tuotannossa.
Olisin voinut kuunnella venäläisiä vaikka koko päivän. Harmi, että suurin pietarilaiskeskittymä jäi lauantaille,
jolloin minulla oli tietysti se viikon AINOA työpäivä ja juuri messun mentävän ajan työtunteja. Seuraavaksi lähdenkin
sitten Pietariin, sieltä niitä ei ainakaan puutu. Kirjamessut tuntuivat muutenkin kestävän liian rajallisen ajan.
Olisin jaksanut tuota vaikka viikon verran, yksi viikonloppu on niin lyhyt verrattuna koko elämään. Ensi vuonna
pietarilaiset on vaihdettu välimereläisiin eikä käytävillä kulje enää ihania itänaapureja.
kirjallista hemmottelua ; 29092009
Minua on hemmoteltu viimeisten viikkojen aikana ihan liikaakin. Alkaa ihan omatunto kolkuttaa. Tänään viimeksi
hain työpaikalta Atena-klubin lähettämän ja minulle suunnatun paketin, (Atenalla on siis kirjakauppiaille oma klubi,
johon voi liittyä mikäli työskentelee jossain kirjakaupassa). Suuresta kuoresta kuoriutui Jukka Laajarinteen
Muumit ja olemisen arvoitus. Olen himoinnut kirjaa jo pitkään ja deadlinerupeaman jälkeen alan ahmia sitä
illan pimenevinä hetkinä. Seuraavan kirjan pitäisi saapua tässä kuukauden sisällä, eli aikaa on hyvin lukea
Laajarinteen opus ennen seuraavaa herkkupalaa, joka tulee muuten olemaan ihana kulttuurihistoriallinen tietokirja
koskien keskiajan naisten arkea.
Olen ollut myös ahkera: siitä aiemmin minulle saapuneesta arvostelukappaleesta luin reippaana jo muutaman sadan
ensimmäisen sivun sunnuntaina. Kritiikkikurssilta saatu kirja, V.S. Naipaulin Elämän kuva, on juuri
muutamia tunteja sitten saatu päätökseen ja sitten olisi projektina Paul Austerin Yksinäisyyden äärellä,
josta vedän lukupiiriä Kirjakahvilan nimissä perjantaina alkavilla Turun kirjamessuilla. Minua saa tulla
tähyilemään ja tenttaamaan, olenko lukenut kirjani huolellisesti. Saa nähdä miten käy, sillä kyseessä on ensimmäinen
Austerini, (kyllähän ukkoa hyllystä löytyy, muttei ole koskaan tullut luettua).
Hyvä jos ehdin kirjalistaa päivittää, aivan järkyttävällä (ja ihanalla) tahdilla näitä kirjoja tunkee syliini olin
sitten yliopistolla, vapaaehtoistöissä, töissä tai kotona. Kaiken lisäksi äitini soitti minulle töihin ja ilmoitti,
että oli löytänyt minulle kauan metsästämäni Victor Hugon Notre Damen eurolla! Aloin olla niin täynnä
niitä huutonetin "viidellä eurolla lähtee plus postikulut 8,50e"-kohteisiin, ettei pää ollut kaukana posahtamisesta.
Ja niin, ihan hävettää myöntää, mutta ennen tätä hyvän onnen piikkiä kirjojen saralla tuhlasin omia rahojani jopa
neljään kappaleeseen sidottua materiaa. Nimittäin ennen alennuskiireistä työrupeamaa, (siis viime lauantaina)
kiertelin rauhassa Akateemisessa kirjakaupassa ja vilkuilin Kirjatorin sisälle "kahden euron viikot" -mainonnan
uhrina. Kun lavoilla sitten oli Edgar Allan Poen opuksia ja Franz Kafkaa kahden euron hintaan, en
voinut enää vastustaa kiusausta vaan ostin neljä kirjaa kahdeksan euron yhteishintaan.
Yritän paikkailla riehuvaa omaatuntoani muistuttamalla, kuinka nautin kritiikkien kirjoittamisesta ja on "ihan okei",
että työstään saa asianmukaisen palkan, oli se sitten rahakorvaus tai kirja. Ja nyt minut ristiinnaulitaan, (ainakin
M:n toimesta) jos sanon, etten niinkään ole niin innostunut rahasta kuin kirjapalkkiosta.
Hah, unohdin melkein mainita: asunnon numero 13 mielialaa kohentaa myös tieto, että pääsin haluamalleni ja niin kauan
vinkumalleni virtuaalikurssille Makaaberin traditiot. Olen ihan himoissani lukenut internetaineistoa kurssista ja
en malta odottaa, että pääsen kunnolla sen kimppuun! Pitäisi päästä tästä kritiikkihässäkästä pois niin saisi keskityttyä seuraavaan
ISOON juttuun, eli makaaberin loppuesseeseen! Suorastaan orgastista !
mukavan kiireinen viikko ; 25092009
Alan olla jo hiukan huolissani virtuaalikurssi-ilmoittautumisestani Makaaberin traditiot kurssille.
Tämän viikon loppuun mennessä olisi pitänyt tulla ilmoitus siitä, pääsikö kurssille vai ei, eikä ainakaan
minun sähköpostilaatikkooni ole tullut vielä minkään näköistä ilmoitusta. Surullista tässä kaikessa on se,
että se oli oikeasti ainoa, minne todella halusin tänä syksynä luovan kirjoittamisen aineopintojen lisäksi.
Vähän kuin "muista viis", vaikka kyllä se kritiikkikurssikin on aika ihana, muttei silti voita sitä makaaberia.
Kuluva viikko on mennyt taas ohi hujauksessa, (huomaa todella, että yliopisto on todella viimein alkanut kunnolla).
Viikkoon on kuulunut mm. pieni nuha, mallikeikka, kirjailta, suomalaisen kirjakaupan alennusmyynti, kaksi
katastrofiin päätynyttä leivontayritystä, ainejärjestön myyjäiset (olen myyjäisvastaava), kastajaiset,
kritiikin deadline, tietokoneen rikkoutuminen (ja ihmekorjautuminen ja taas rikkoutuminen) sekä viikon kruunaa huominen työpäivä
ja koulutöiden kimppuun käyminen viikonlopun aikana.
Viikon kirjasaldokin on ollut perin kehuttava: kirjaillassa voitin peräti kaksi kirjaa arpajaisista,
kritiikkikurssilla jaettiin seuraavan kritiikin aineistokirja ja tänään sain postissa Gummerukselta
tilamaani arvostelukappaleen erästä toista kritiikkiä varten. Viikon sisään pitäisi lukea nämä kirjat,
että pääsisi hyvissä ajoin kirjailemaan mielipiteensä paperille perusteluineen päivineen. Ostin Kammio ry:n myyjäisistä
myös yhden vanhan antologian, joka vielä puuttui hyllystäni. Nyt minulla on kaikki luovan kirjoittamisen opiskelijoiden
kirjamuotoisena ilmestyneet antologiat. Vuoden 2006 kirjan sain euron hintaan, ei paha.
Luovan kirjoittamisen opinnot alkoivat keskiviikkona suoraan koko vuoden kestävällä järeän muhevalla
seminaarilla. Oli mukava taas olla luovan kirjoittamisen opetuksessa, vaikka opettaja oli vaihtunut.
Uusi on minulle oikein mieleinen. Seuraavaksi kerraksi piti laatia suunnitelma lopputyötä varten, tuoda
paikalle jokin aineisto, jota aikoo käyttää lopputyötä kirjoittaessaan ja näyttää kirjoittajakollegoille
kuva, joka inspiroi kirjoittamista. Minun ei tarvinnut omiani kauan miettiä, itse asiassa olin päättänyt
ne jo ennen kuin olin kuullut tehtävänannon loppuun. Minun päässäni on muhinut ISO ajatus jo vuodesta
2006. Saisin viimein syyn kirjoittaa sen ylös oikeasti.
syyssiivous ; 21092009
Suuri syyssiivous tuli hoidettua samalla kun vanhemmat ilmoittivat kyläilevänsä. En suostunut siihen, että
ajaisivat kaksi tuntia lauantaiaamustaan näkemään likaisen asunnon. Aamu siis kului aika pitkälti paikkoja
jynssätessä, kun taas vierailun jälkeinen aika kului uuden huonekalurykelmän asentamisessa. Ostin tässä viikko
sitten huuto.netistä ison työpöydän, jonka mukana tuli neljä valkoista tuolia. Vanhempani toivat kohteen mukanaan,
koska asuivat sitä lähellä ja autossa riitti tilaa. Sain viimein kaipaamani työtason ja laatikostot, joten voin
muuttaa työpisteeni nyt ruokapöydältä olohuoneen puolelle.
Sunnuntaina jatkoin siitä, mihin olin lauantaina jäänyt: pesin lisää pyykkiä, putsasin makuuhuoneesta pölyt,
yritin saada ylipäätään asuntoa taas hieman enemmän asutun näköiseksi ja ennen kaikkea kodiksi. Löysin myös
keinon saada kaikki kaunokirjani mahtumaan hyllyynsä. 600 suomenkielisen kaunokirjan raja meni rikki tuossa
kuun alkupuolella ja hyllyt ovat hieman irvistelleet kirjapaljoudesta.
Yksi syy rauhalliseen ja kotikeskeiseen viikonloppuun on pieni flunssa, mitä tässä taloudessa on viime aikoina
koettu. M on ollut kipeänä jo torstaista lähtien ja itse aloin oireilla ilkeästi lauantaina. En kuitenkaan
halunnut heittäytyä laiskaksi, joten päätin hyötyä siitä, ettei olo ollut sataprosenttisen fresh ja
tartuin harjan varteen. Nyt pitäisi taas aloitella uutta viikkoa. En voi uskoa, etten ole koko viikonlopun
aikana edes vilkaissut kalenteriin päin. Totta puhuen en edes tiedä, missä se on.
|
