Vivé la vie
joulupyhät ; 28122009
Olin suunnitellut käyväni katsastamassa oppiaineemme uuden kotirakennuksen tänään ja samalla menomatkalla vilkuilla hieman alennusmyyntejä, mutta
muutaman viimepäivän ärtynyt kurkku ja tukkoinen nenä muuttuivat yön aikana tikittäväksi ydinpommiksi enkä nyt uskalla poistua asunnosta pahemman
taudin pelossa. Minulla on ilkeä tentti heti 8.1. joten en mielelläni menettäisi tehokykyäni näinä viikkoina. Onneksi olen opiskelukykyinen vielä,
niin voin puurtaa kotona ja katsoa, josko pääsisin huomenna käymään yliopistolla. Avoimet ovet uuteen rakennukseen ovat vain tänään ja huomenna.
Mitä alennusmyynteihin tulee, sain internetistä ennakkotilattua Akateemisen kirjakaupan alennusmyynneistä kaiken mielenkiintoisen, samoin kuin
H&M:n alennuksista. Ne saavat riittää tällä hetkellä, töissä alennukset alkavat vasta myöhemmin ja Kirjatorin voin vilkuilla läpi, mikäli joskus
ohi kuljen. Mutta nyt pieni takauma ja katsaus jouluviikkoon, kuten aiemmassa kirjoituksessa lupasin.
Maanantaina lähdimme aamupäivällä kohti pääkaupunkiseutua, jotta ehtisimme syödä hyvin ja asettua vanhempieni luokse ennen Helsinkiin ja oopperaan menoa. Illalla
nautimme Verdin La Traviatasta, jonka näin ensimmäisen kerran livenä lavalla. Lavastus oli söpön klassinen, (produktiohan on pyörinyt
jo useamman vuosikymmenen samana Kansallisoopperassa) mutta pääsolistien esitykseen en vain uskonut. Kukaan ei voi esittää verdiläistä tragediaa niin
mekaanisesti ja kylmästi kuin tämä pääpari ensimmäisen näytöksen ajan. Onneksi meininki parani ja lopulta varsin epäuskottava ja pakolla väännetty
rakkaustarina muuttui uskottavammaksi ja näytteleminen/eläytyminen sujuvammaksi. Illan lopussa olin täysin tyytyväinen koko hommaan, etenkin
finaali oli hyytävä. Erityiskiitokset ansaitsee Alfredon isää esittänyt baritoni, hän oli kerrassaan upea!
Tiistain vietimme Helsingin keskustassa kuljeskellen ja joulufiiliksistä nauttien. Kiertelimme pikkukaduilla, suuremmilla teillä ja kävimme Stockmannilla vain
toteamassa, että äkkiä pois. M järkyttyi siitä hysteriasta, mikä siellä vallitsi. Itse metsästin Kirjatorilta Torgny Lindgrenin Dorén
Raamattua, (joka on ehdottomasti yksi ihanimmista kirjoista ikinä!) valitettavan laihoin tuloksin ja WSOY:n myymälässä Bulevardilla kävin ostamassa
itselleni joululahjan 22 euron edestä. Ruttopuisto hyytävässä pakkasessa puuterilumineen ja leikkivine koirineen oli kaunis.
Keskiviikkona kävimme äitini kyydissä Jumbossa, jossa toivotin hyvät joulut entisille työtovereilleni ja ostin viimehetken lahjat, joita en ollut aiemmin
muualta löytänyt. Jumbon Kirjatorilta löytyi myös Dorén Raamattu, joka oli Turusta ja Helsingistä loppunut. Maksoin siitä mielelläni 8 euron hinnan.
Häivyimme kaupoilta ennen suurta kaaosta ja olimme viemässä koiraa lenkille mukavasti jo puolen päivän aikoihin. Tiinu oli seota lumesta, se riehui ja
kieri pellolla kuin viimeistä päivää.
Jouluaatto sujui rauhallisesti, söimme paljon ja vaihdoimme lahjat. Erityisesti pidin koiran joululenkistä ja joulusaunasta. M meni kierimään lumeen,
(siis ihan kierimään, ei vain juoksemaan hangessa) kun mainitsin, että jotkut suomalaiset niin tekevät, jos vain lunta on tarpeeksi. No, nyt sitä oli.
Siinä miehelle suomalaista joulua kerrakseen, kaiken lisäksi mies sai aamulla mantelin puurosta. (Jos joku ei vielä ole ymmärtänyt, niin M on tanskalainen).
Perjantaina lähdimme jo paluuruuhkat välttäen kotiin, jotta saisimme olla hieman kotona joulupyhinä. Muutama viimepäivä onkin kulunut lukiessa, asuntoa
siivotessa ja muuten vain rentoutuessa. Ostin viimeisenä työpäivänäni töistä muumipalapelin kun halvalla sai ja olen ollut uppoutuneena sen tekemiseen.
On ällistyttävän paljon helpompaa tehdä suurta palapeliä, jos ääriviivat ovat selkeitä. Olen saanut sen melkein valmiiksi jo muutaman päivän tekemisen
jälkeen, enkä voisi olla itsestäni ylpeämpi, sillä viimeksi kun väsäsin palapeliä, olin vaatimattomasti ostanut 1000 palasen palapelin, jossa oli kuvana
Leonardo da Vincin ihmisen anatomia, (eli beigeä, beigeä ja beigeä paperia lähinnä kuvana plus yks mies). Silloin en saanut edes reunoja tehtyä oikein,
vaan alareunani oli kolmisen senttiä lyhyempi kuin yläreuna.
Seuraavaksi haluaisin saattaa loppuun muumipalapelin täydellisyydessään, järjestää vaatekaapin uuden vuoden uuteen uskoon, siivota hieman lisää, järjestää
koulupaperit ym. sekä uppoutua tenttikirjoihin. Kuvan ensimmäisen olen saanut jo melkein luettua, jälkimmäinen pitäisi lukea seminaarityötä varten. Sen
jälkeen olisi vuorossa Aleksis Kiven näytelmä Kullervo sekä muutamia kirjallisuudentutkimuksellisia teoriakirjoja.
uusi ulkoasu ; 27122009
Auraaja aloitti työnsä samoihin aikoihin kun minä istuin aamukahvini kanssa katselemassa pääkatua. Lunta on tullut luultavasti koko yön ja
suurimman osan eilistä päivää. Hyvä, että kotiuduttiin joulunvietosta jo perjantaina, (vaikka silloin tuli hieman purnattua liian aikaisesta
arkeen palaamisesta) sillä eilisen ja tämän päivän muuttoliike saattaa olla hieman vaivalloisempaa myöhästelevien junien ja ketjukolareiden
takia. Se lupasi aurinkoa täksi päiväksi. Toivottavasti pitävät sanansa, olisi ihana mennä kävelylle jokirantaan nyt kun lunta on kauniiksi
maisemaksi asti.
Väkersin eilen tänne uuden ulkoasun, mutta sain vasta tänä aamuna linkit mukavan näköisiksi ja koodattuakin tämän moskan netin puolelle.
Rupesi niin paljon etomaan tuo edellinen ulkoasu, että oli pakko saada jotain a) raikkaampaa ja b) räiskyvämpää. Tällä mennään
taas jonkin aikaa, toivottavasti värien kimara jaksaa viehättää ja miellyttää.
Teen myöhemmin kattavamman raportin joulusta kuvineen päivineen, nyt haluan vain jumittaa koneella ja jauhaa aikani kuluksi. Riittää, että
sain ulkoasun puserrettua nyt ulos ja päivitettyä hieman osioita, lisäsin taidegalleriaan muun muassa uusimmassa
Satyyrissa julkaistun novellin sekä kirjallisuuskritiikin. Nyt näillä sivuilla on edes
vähän muutakin sisältöä kuin ne Viadenan aikaiset novellisöherrykseni vuodelta kivi.
päivä ennen lomaa ; 20122009
Katsoin erästä kirjastosta lainaamaani Verdin oopperaa tässä edellisenä iltana työpäivän päätteeksi tarkoituksena
hieman ilahduttaa itseäni kaiken sen inhorealismin keskellä. Onnistuin kuitenkin nukahtamaan kesken kaiken ja kun
heräsin, oli yksi sotilas muuttunutkin munkiksi ja edellisessä näkemässäni kohtauksessa tapettu mies heilui kahden
miekan kanssa. Päätin, että kyllä Verdin juonikuviot ovat uupuneelle minälle hieman liikaa siihen aikaan illasta ja
päätin katsoa oopperan loppuun seuraavana päivänä.
Tänään on tiedossa viimeinen työpäivä ennen joululomaa, joka kestääkin sitten uudenvuoden jälkeiseen viikonloppuun
saakka. Viiden päivän putki on takana ja olen ihan mielelläni odottamassa maalle lähtöä. Huomenna pitäisi aamulla
vielä käydä kirjastossa, (ennen kuin se suljetaan jouluksi ja sen jälkeen muuten vain lomautusten takia, ihan perseestä)
ja lainata yksi kirja koulutöitä varten. Sitten suuntaamme Helsinkiin ja illalla hemmottelemme itseämme, (tai lähinnä
minä hemmottelen itseäni) La Traviatalla Helsingin Kansallisoopperassa. Sitten voisin paneutua taas hieman seminaarityöhöni
ja tammikuun tenttiin. Niin, ja ne joululahjatkin pitäisi ostaa. Miksi olen vuosi vuodelta krantumpi ostamaan ylipäänsä
mitään? Ei koskaan inspiroi ja vihaan lahjojen miettimistä, koska mikään lahja ei koskaan ole tarpeeksi hyvä ihmiselle,
jolle sen haluaisin ostaa ja vaikka olisikin, ei minulla siihen opiskelijana ole varaa.
yliopistosta ja muutoksista ; 17122009
Oppiaineemme muuttaa tänään Sirkkalan kasarmialueelle pois nykyisestä rakennuksesta. Mielipiteet, joita olen
itse kuullut asiasta oppilailta, ovat olleet pääosin negatiivisia. Täytyy myöntää, että itse koen asian positiivisena,
vaikka muutamat lisämetrit koulumatkaan saattavat tuottaa tuskaa kylminä talvipäivinä samoin kun luopuminen mukavasta
jokikävelystä — ja kirkkomaisemasta — matkan varrella. Olen kuitenkin innoissani siitä, että Sirkkalaan muuton ansiosta
kaikki taiteiden tutkimuksen laitoksen oppiaineet tulevat majailemaan saman katon alla, eikä siellä täällä pitkin
kampusaluetta, niin kuin tähän saakka.
Taiteiden tutkimuksen laitos Turun yliopistossa käsittää yleisen kirjallisuustieteen, luovan kirjoittamisen,
kotimaisen kirjallisuuden, taidehistorian, naistutkimuksen, musiikkitieteen ja mediatutkimuksen oppiaineet.
Luen sivuaineinani luovaa kirjoittamista, kotimaista kirjallisuutta, taidehistoriaa ja minulla on opinto-oikeus
vielä kulttuurihistoriaan ja musiikkitieteeseen, joista ensimmäisestä pitäisi käydä ihan opintokokonaisuuksia ja jälkimmäisestä muutamia
suuntaa-antavia hajakursseja koskien lähinnä taidemusiikkia. Näin ollen tulen viettämään opintoaikani pääasiallisesti kätevästi yhden
pihapiirin sisällä, sillä kulttuurihistoriakin on viereisessä rakennuksessa. Kätevää ja käytännöllistä, sopii minulla paremmin
kuin hyvin. Ainoa miinus on se, että kulttuurien tutkimuksen laitoksen mielenkiintoiset oppiaineet, kuten kansatiede ja folkloristiikka jäävät
nyt pienen matkan päähän.
Olen useimmiten aika avoin muutoksille, joten jos Sirkkalaan muutosta on oikeasti huhuttu jo useamman vuoden ajan, oli jo aikakin tarttua
toimeen ja hyväksyä asia. Sen sijaan ne muutokset, joita on nyt kaavailtu opiskelijoiden ongelmaksi, ovat mielestäni
ennemmin vahingoksi kuin ketään suoranaisesti oikeasti auttavia. Mielestäni tutkinnon rajaaminen viiteen
vuoteen oli ensinnäkin jo tarpeeksi selkeä viesti opiskelijoille, että opiskelutahtia pitäisi kiristää. Nyt jos siihen sotketaan vielä se,
että asumistuen nostaminen laskettaisiin yhdeksi tukikuukaudeksi, menee kaula narulla hieman liian kireälle. Tämä
muutos olisi fataali etenkin kesäopintojen kohdalla. Eivätkö päättäjät nähneet, miten paljon opiskelijoita jäi viime
vuonna kesätyöttömäksi? Yliopistot karsivat kesäopetuksesta, kun on jo muutenkin tiukkaa, ja päätoiminen opiskelu
kesällä on lähes mahdotonta monessa yliopistossa, koska tarjontaa ei yksinkertaisesti ole, (eikä töitä sen
puoleen, että voisi työskennellä läpi kesän).
Toinen minua henkilökohtaisesti huolestuttava asia on tutkinnon muuttuminen maksulliseksi ja kaikenlaiset huhut siitä,
miten sivuaineita pitäisi rajoittaa ym. Ehkä olen vain herkkä ja heikkohermoinen, mikä todella on mahdollista, mutta
viimevuoden aikana on iskostunut päähän aika tiukkaan se mielikuva, että yliopistossa pitäisi opiskella kuin viimeistä
päivää ja olla ulkona hyvin arvosanoin mahdollisimman nopeasti, ettei itsestä koidu vahingossakaan minkäänlaista harmia
yhteiskunnalle. Tunnen itseni lähes loiseksi, joka tuhlaa turhaan verorahoja ja tutkijoiden kallista aikaa. Pitäisikö
pyytää anteeksi sitä, että haluaa opiskella ja sattui vain menemään väärään aikaan yliopistoon, (tai siis liian myöhään).
viimeinen deadline ; 15122009
Syksyn opinnoista on viimein alkanut tippua pisteitä opintotilille. Tänään napsahti 100 opintopisteen rajapyykki
rikki, vaikka sain suoritukset ja tulokset vasta kahdesta kurssista. Loput tulevat sitten aikanaan, joskus joulun
alla. Tänään oli viimeinen deadline ja nyt kaikki tämän syksyn pakolliset kouluhommat ovat takanapäin. Yksi essee
pitäisi jaksaa joululomalla tehdä ja kahteen tenttiin lukea, jotka ovat kummatkin tammikuussa, mutta en juuri tällä
hetkellä jaksaisi niitäkään ajatella. Joulupyhän jälkeen sitten.
Sen sijaan palan halusta nähdä, millaisia mielenkiintoisia kursseja ensikeväällä on tarjolla. Tiedän varmuudeksi,
että ainakin yksi mielenkiintoinen luentokurssi kirjallisuudesta on tulossa, mutta siitä ei ole vielä missään
saatavilla sen tarkempaa tietoa. Netissä on myös nähtävillä seuraavan kevään
virtuaaliopetustarjonta. Olen sen verran tyytyväinen käymääni Makaaberin
traditiot -kurssiin, (vaikka se tuottikin järkyttävän paljon töitä) että voisin osallistua taas jollekin
kurssille. Tarjonta on seuraavanlainen:
"Ellei valokuva miellytä, korjataan elämä toisenlaiseksi." 1880- ja 1890-luvun suomalainen kirjallisuus
Fiktion ja ei-fiktion kysymyksiä
Johdatus Bahtiniin
Makaaberin traditiot (kurssi oli niin suosittu, että se järjestetään heti uudestaan)
Satiiri kirjallisuudessa
Suomalaisuus sanoin ja kuvin
Minua kiinnostaisi etenkin tuo Fiktion ja ei-fiktion kysymyksiä sekä Satiiri kirjallisuudessa.
Pelottaa kyllä, ettei ole aikaa kahteen virtuaalikurssiin, eli saa nähdä, kumpi valikoituu ohjelmistooni.
Odottelen vieläkin Pietarin ekskursio -kurssin jälleentulemista. Se järjestettiin viimeksi keväällä
2009, enkä päässyt silloin osallistumaan. Olisi unelmaa, jos se vielä joskus tulisi. Odotan vielä, että nettiin
tulisi tiedot taiteiden tutkimuksen laitoksen oma opetus, siellä on yleensä ollut todella mielenkiintoisia ja
hyviä kursseja.
Hvorostovski ja Fleming, Met 2007
Sitten muihin asioihin. Yliopistolukuvuoden päättymisen lisäksi olen iloinnut tänään eräästä toisestakin asiasta.
Postista tuli nimittäin ihana pieni ylläri joulun kunniaksi. Yritin hillitä itseni ja odottaa siihen, että M tulisi
kotiin ja voisimme katsoa sen yhdessä, mutten millään onnistunut ja katsoin kohtauksia sieltä täältä muka vain
tarkistaakseni, että DVD toimii. Youtube-videot eivät huijaa, koko ooppera näyttää huikealta! Ja se Lenskin tappo,
aivan henkeäsalpaava! En malta odottaa, että pääsen katsomaan oopperan kokonaan. Renée Fleming on aivan
ihana, (kuten kuvasta näkyy) ja Dimitri Hvorostovski vielä ihanampi! Heidän yhteistyönsä lavalla on täyttä kultaa.
oopperassa ; 14122009
Minulla ei ole varmaan koskaan ollut näin suurta päivitystaukoa blogissani! Järkyttävää, varsinkin kun en ole
tehnyt edes mitään kovin kummoista. Siis meinaten, etten ole ollut mitenkään edes erityisen ahkera, vaan olen
lähinnä pakertanut luovien asioiden kanssa ja pitänyt ns. luovaa taukoa.
Eilen oli makaaberin traditiot -kurssin loppuesseen palautuspäivä ja täytyy myöntää, että siitä tuli
karmea. En olisi ikinä uskonut alisuoriutuvani jostain sellaisesta tehtävästä, jonka tekemisestä olen hehkunut
koko syksyn. Siitä tuli kaikin puolin inhottavan lavea, irtonainen, sekava ja pintapuolinen. Syytän sitä, ettei
Thomas Mannin Kuolema Venetsiassa -novellia voi mitenkään käsitellä kattavasti yhdeksän sivun
pituisessa tekstissä!
Olen taistellut lukukauden viimeisten kouluprojektien ja etenkin luovan kirjoittamisen seminaarityön kanssa.
Vieraillessani vanhempieni luona edellisellä viikolla käytin mahdollisuuden hyväksi ja menin oopperalle tekemään
hieman taustatyötä. Kävin katsomassa Dvorákin ihanan Rusalkan ja keskiviikkona menin vielä opastetulle
kiertokäynnille. Olin ainoa ihminen paikalla, joten sain mukavan privaattikierroksen oppaalta ja sain kysyä kaikesta
mahdollisesta seminaarityötäni varten. Lopulta sain vielä hänen yhteystietonsa, jotta voin ottaa yhteyttä lisäkysymysten
ilmestyessä.
En ole aiemmin käynyt Suomen oopperassa, joten kokemus oli mukavan raikastava. Olen kaikki aiemmat oopperani nähnyt
Kööpenhaminan kahdessa oopperassa, joten oli aikakin jo vierailla kansallisoopperassa. Innostuin halvoista
opiskelijahinnoista sen verran, että ostin liput minulle ja M:lle suosikkisäveltäjäni Giuseppe Verdin
La Traviataan, joka tulee ensi-iltaan 18.12.2009. Hankin liput maanantain 21.12. esitykseen, milloin
kummallakin alkaa sopivasti myös joululoma.
Keväällä oopperalla menisi vielä Gounodin Faust sekä Verdin Un ballo in maschera, jotka
haluaisin nähdä. Menee siellä muitakin, mutta nuo haluaisin ehdottomasti käydä katsomassa. Ne myös auttaisivat
seminaarityöni kannalta, sillä ainakin Naamiohuvit näyttelee siinä pientä osaa. Okei, kellekään ei varmaan
jäänyt epäselväksi, että seminaarityöni koskee oopperaa? Voisin pakahtua tähän tunteeseen, en ole kokenut elämässä
mitään niin ihanaa kuin ooppera!
En ole vieläkään palannut takaisin maanpinnalle kaikkien ihanien kokemuksien jälkeen. Leijun jossain
miljoonien aarioiden, duettojen, tertsettien, kvartettien ja kuoro-osuuksien keskellä.
lauantai ; 21112009
SSKK:n paketti saapui nätisti perjantaina ja kipaisin postissa hakemassa sen päivän päätteeksi. Paketista
kuoriutui Paulo Coelhon Voittaja on yksin, Carlos Ruiz Zafónin Enkelipeli, Herbjørg
Wassmon Lasi maitoa, kiitos sekä Muumien kiehtova maailma. Heli Laaksosen Pursu ja
"tyyris" helmikaulakorulahjus jäivät jälkitoimitukseen. Olin tästä hieman pettynyt, mutta se on lähinnä oman
kärsimättömyyteni kuin SSKK:n vika. Heli Laaksosen kirjaa odottelee mielellään kun tietää, ettei lukemaansa tule
pettymään. Ehkä minäkin opin vielä joskus Helin kautta ymmärtämään edes hieman jotain murretta. Sain paketin mukana
lapun, että saan Suurikuu-myymälästä jonkin liittymisyllätyksen. Pitäisi varmaan käydä liikkeessä maanantaina,
se kun on tässä samalla kadulla. Menisin muuten tänään tai huomenna, mutta olen kummatkin päivät töissä.
Eilinen kului pitkälti pääaineeni ainejärjestön julkaisun taittamiseen. Olen ihan into piukassa, sillä olen jo kauan
halunnut oppia taittamisen hienon ja salatun taidon ja nyt viimein tuli eteen tilaisuus se oppia. Se näytti suhteellisen
simppeliltä, vaikkakin hyviä hermoja vaativalta. Olin itse asiassa yllättynyt siitä, kuinka paljon se muistutti
kotisivujen kanssa väkräilyä. En tarkoita välttämättä koodaamista vaan koko prosessia: kuvankäsittelyä ja koko
nettiin siirtämisen projektia. Samanlaista viilausta, tarkkasilmäisyyttä ja pieniä kikkoja se näytti vaativan.
Nautin siitä todella ja toivon, että voin joskus olla hyväkin taittaja, kunhan taitoa vain karttuu.
Sunnuntaina on kaksi deadlinea, joita varten en ole saanut vielä oikein mitään aikaiseksi. Olen suoraan sanottuna
kriisissä ja keskellä kaaosta luovan kirjoittamisen seminaarityön kanssa. Olen onnistunut itse ruhtinaallisesti
viemään monen vuoden ajatus- ja kirjoitustyöltäni pohjan tekemällä hahmoista kevyitä karikatyyrejä ilman syvyyden
häivää. Nyt en halua millään ilveellä koskea seminaarityöhöni. Toisaalta uuden aloittaminen tyhjästä tuntuu yhtä
mahdottomalta kuin vanhasta jatkaminen. Ja hahmot ovat tosiaan eläneet ja muotoutuneet jo vuodesta 2006, joten ne
ovat nupissa aika vahvoina elävinä kuvina, joiden sormeileminen tarkoitushakuisesti näin jälkeenpäin vesittäisi
kaiken ja tekisi hahmoista käyttökelvottomia. O N G E L M A !
Tämä on aika sairasta, mutta jos kulttuurihistorian sivuainekoetta ei lasketa, niin minulla on vain yksi
tentti koko lukuvuonna. Kaikki muut kurssit ovat esseellä suoritettavia kokonaisuuksia. Tämän vuoksi
minulla on deadlineja paljon enemmän kuin viime vuonna esimerkiksi oli. Laskeskelin, että minulla on tähän
mennessä ollut jo 28 tekstin deadlinea syksyn aikana. Ainakin kuusi deadlinea on vielä edessä, ehkä jopa enemmän
ennen kuin vuosi on pulkassa. Niin ja se yksi tentti, johon voisi alkaa pikkuhiljaa lukea.
... ; 20112009
Haluaisin osallistua yhteen kirjoituskilpailuun, johon tuli kilpailukutsu jonkin aikaa sitten. Yritän löytää
kirjoittamiselle tilaa tämän viikon sunnuntain jälkeen kun pahimmat deadlinet on saatu alta pois. Ensimmäistä
kertaa yliopisto-opintojen aikana voisin todeta ihan sydämestäni, että deadlinet ovat vittumaisia, siis
ihan oikeasti. Koskaan aiemmin en ole kokenut niitä kohtaan näin pyhää vihaa. No, tästä huolimatta
minulla olisi kaksi viikkoa aikaa kirjoittaa kilpateksti, sen pitäisi riittää. Sitten onkin jo joulukuu, muutama
epämääräinen viikko puoliksi töissä ja puoliksi lopputöitä tehden, kunnes on aika heittää hyvästit tälle lukukaudelle.
Tuntuu, että olen palautumassa vasta kesälomalta ja on oikeasti syyskuun loppu.
Tämän viikon alkupuolella liityin Suureen Suomalaiseen Kirjakerhoon, kun liittymistarjouksessa oli niin
hyvä valikoima kirjoja. Nyt odottelen pakettia saapuvaksi, jotta saan noudettua sen postista. Yleensä en liity
mihinkään kerhoihin, mutta nyt houkutus kävi liian suureksi. Tilasin mm. Carlos Ruiz Zafónin uusimman
teoksen Enkelipeli, Heli Laaksosen Pursun sekä kolme muuta kirjaa, mutta esittelen ne paremmin,
kunhan paketin saan kotiin saakka.
On tylsää jauhaa koko ajan omasta arjestaan, yliopistollisista velvollisuuksista ja töistä. Ja vielä tylsempää
on se, ettei elämäni tällä hetkellä oikein tarjoa mitään muuta. Vai pitäisikö ajatella, että kauheinta onkin se
kuinka itse olen kiinnostunut ja innoissani juuri näistä asioista. Kauheasti sattuu ja tapahtuu, mutta vain minun
vähäpätöisen elämäni mittakaavassa suurta ja mahtavaa. Vai meinaako se vain, että olen vähästä onnellinen ja revin
riemua niistäkin asioista mitä muut eivät edes huomaa. Tällä tavalla katsottuna se on oman elämäni kannalta vain
positiivinen asia, blogin kannalta ei.
väsymys ; 11112009
Milloin viimeksi kävelin ulkona ja haistoin kirpakkaa lumista ilmaa? Kauhea myöntää, ettei ollut lumesta
tietoakaan, vain kaukainen haave, kun olin viimeksi ulkona. Olen ollut erakoituneena kaupunkiasuntoomme ja
avannut parvekkeen ovea tasaisin väliajoin tunteakseni kateellisena edes hetken sitä ilmaa, missä niin monet
kulkevat ihan edestäni kiireisenä jonnekin tärkeään paikkaan. Ja minä olen täällä. Yksin. Päivästä toiseen.
En ole kipeä. Olen harvinaisen terve, mitä nyt vähän väsynyt muutaman päivän ajan ja nukuin univelkoja pois
kuudentoista tunnin yöunilla ja lukuisilla päiväunilla. Nyt vasta tunnen itseni palanneen jälleen elävien
kirjoihin ja tänään ei sänky tai sohva vetänyt puoleensa hetken vertaa koko päivän aikana. En uskonut, että
joskus voisin olla niin iloinen siitä, etten tunne itseäni väsyneeksi.
Olen ollut ahkera ja ottanut takaisin aikaa, joka meni väsymyksen itkua tihrustaessa hukkaan. Nyt vain toivon,
ettei se iskisi enää uudestaan, minulla on jo liikaa poissaoloja, (omasta mielestäni, tietenkin). Aloitin niiden
perkeleen multitabsienkin vetämisen jo viikkoja sitten juuri tämän takia ja ladon naamaani kolmesta banaanista
viiteen kiviin päivässä. Miten voin silti olla hidas liikkeissäni kuin laiskiainen? Viikonloppuna tein runsaslukuisen
salaatinkin, jota sitten vedettiin maratonina useiden päivien ajan.
Huomenna jätän tämän tunkkaisen kolon ja vierailen taas ulkomaailmassa. Sisälusmuilu ahdistaa, mutta muutama
viimepäivä onkin ollut erikoispoikkeus ja toivottavasti tapaus, joka ei osu kohdalleni enää tänä syksynä. Aamulla
aion suunnata pienelle Turkutouringille ja kävelen toivottavasti tunnelmallisessa lumisateessa ja kirpeässä
aamupäivän pakkasessa torin poikki kohti pientä sievää aktikvariaattia.
Iltapäivästä menee neljä tuntia luentoihin. Ei liian raskas päivä siis tiedossa. Tänään pitää vielä muistaa lukea
Raamattua Taiteet ja Raamattu -kurssin luentoa varten. Huomisen luennon teemana on Saatanan monet kasvot
Raamatussa ja maailmankirjallisuudessa. Mielenkiintoista.
ansiorikaspäivä ; 06112009
Turun yliopisto on julkaissut
valintaoppaan keväälle 2010.
Kävin heti katsastamassa mielenkiinnosta pääaineeni ja kotimaisen kirjallisuuden valintakoekirjat ja innostuin
silminnähden, kun huomasin listassa ehdottoman suosikkini Thomas Mannin Kuolema Venetsiassa. Olen
varmaan jossain välissä maininnut, että teen Makaaberin traditiot -virtuaalikurssille lopputyötä kyseisestä
teoksesta makaaberissa kontekstissa. Ja suoraan sanottuna minun pitäisi sitä ennen vääntää samasta aiheesta artikkeli
ainejärjestömme seuraavaan julkaisuun. Rikastutan lehteä peräti kolmella kirjoituksella, joista juuri tämä vaativin
artikkeli on vasta alkutekijöissään. Uskon kuitenkin, että se luonnistuu lopulta muuttua paperimuotoon, kunhan ruoskin
hieman itseäni töihin.
Olen tänään saanut vapaapäivän kunniaksi kirjoitettua seitsemän sivun verran luentopäiväkirjaa, jonka tulisi
kokonaisuudessaan olla 25 sivua, (ei hätää, vasta kaksi luentoa takana ja yhdeksän edessä). En olisi koskaan
voinut uskoa, että saisin auottua päätäni aiheesta "Kirjallisuus ja yhteiskunta" noin paljon. Pidin tehtävää
nimittäin jo mahdottomana ja kohtuunsa kuolleena. Tämän iloisen yllätyksen lisäksi sain ensimmäisen version
tehtyä kritiikistäni Helena Sinervon Tykistönkadun päiväperhosta. Huomenna olisi edessä työpäivä
ja mahdollisuuksien mukaan myös yliopistollisten velvollisuuksien täyttöä iltapuolella.
Tänään satoi lunta. Oikein paljon. Se tosin muuttui rännäksi päivän ajaksi, mutta aamulla aikaisin ja illalla ilman
viiletessä se taas muutti muotoaan helpommin lähestyttäväksi. Sade alkoi eilen, jolloin tuprutti oikein kunnon ensilumi
maahan, (vain sulaakseen saman tien pois). Meillä oli kokous niihin aikoihin ja kaikki olivat iloisia tullessaan paikalle
lumikerros olkapäillä.
Ehkä kulutin kaiken energiani kokouksessa, en tiedä, mutta olo oli kuin kuolleella sen jälkeen.
Raahauduin väkisin yliopiston toiselle puolelle kuuntelemaan mielenkiintoista luentoa Daavidista ja Johannes Kastajasta
renessanssin taiteessa, mutta edes ihana aihe ja mukaansatempaava luennoitsija eivät saaneet minuun sitä
adrenaliinipiikkiä, jonka olisin ehdottomasti tarvinnut jaksaakseni yliopistolla kahdeksaan saakka. Niinpä talsin
töykeästi ja huonosta omastatunnosta kärsien ohi seuraavan luentopaikan suoraan Kirjakahvilalle, jossa lämmittelin
teekupin avulla. Kun lopulta pääsin urhoollisesti kotiin saakka, olo oli poikki ja paska. Onneksi tämä päivä oli
parempi, ja onneksi minulla ei ole tapana väsähdellä noin dramaattisesti kovinkaan usein, muuten olisin aina jostain
poissa.
|
