Luovan kirjoittamisen perusopinnoissa järjestetään kaksi ryhmää, ryhmä I ja ryhmä numero II. Kumpaankin ryhmään mahtuu kaksitoista oppilasta. Ryhmä ensimmäinen kokoontuu tiistaisin ja torstaisin kello 10-13 ja ryhmä numero II samoina päivinä ajalla 13-16. Huono puoli ryhmä numero II:ssa on se, että mikäli joudun siihen, en voi opiskella taidehistoriaa syksyn aikana sekä joutuisin jättämään väliin osan oppitunneista tenttien vuoksi, sillä ne järjestetään aina perjantaisin. Suoraan sanottuna ryhmä numero II olisi minulle kuolemaksi, joten tunnollisena, (tai erittäin neuroottisena) opiskelijana roikuin laitoksen ovenkahvassa jo kahdeksalta tänä aamulla, kynä kädessä valmiina ilmoittautumaan ryhmään numero I. Tunnin odottelun jälkeen yleisen kirjallisuustieteen sihteeri saapui taloon ja pääsin rustaamaan nimeni ilmoittautumislomakkeeseen toisena. Vaivihkaa kyselin sihteeriltä, olisiko mahdollista saada tietoon pisteitä, joita pääsykokeista on saanut. Minun saldoni oli 23/30, eli 77% oikein koko kokeesta. Kun olin jo masentumassa riman alittavasta suorituksesta, nainen huomautti, että nämä pisteet olivat korkeimmat, mitä kokeesta oli tänä vuonna mahdollista saada. Kuulemma muutama muukin oli vetäissyt kokeesta samaisen pistemäärän, muttei kukaan yli tuota 23 pistettä. Itselleni olin asettanut tavoitteeksi vähintään 20/30 p koko kokeesta, joten se kuitenkin tuli ylitettyä - ja kurssille päästyä, mikä nyt tärkeintä tässä olikin. Nyt kun saisin vielä taidehistorian sivuaineoikeuden, olisin onnellinen, (vaikka olen jo tästäkin suorituksesta tietysti).
Myöhemmin:
Näin se on tullut taas todistettua, että jos ensin pettää mieli, patoumien päästämisen jälkeen irtisanoutuu kroppa. Vaikka kaikki lopulta saatiinkin järjestettyä ihan mukavasti, (viitaten edelliseen merkintääni: Kela lupasi päätöksen viikossa, kirjastosta antoivat väliaikaisen kortin ja jopa kaikki kurssikirjanikin oli hyllyissä, verkkokauppa ilmoitti eilen lähettäneensä kirjani postiin sekä pääsin haluamaani sivuaineeseen, joten siinä mielessä jo kahta sivuainetta opiskelevana voin jättää taidehistorian ensivuodelle, jos maltan) unettoman yön jälkeen nenäni vuotaa ja tunnen huonovointisuuden aallot rehkiessäni kauppakassien kanssa pitkin Yliopistonkatua. Viluttaa, niiskuttaa, aivastuttaa ja suoraan sanottuna ottaa päähän. Myös M on sairastunut, hänet virus vei jo eilen, eikä sauna ja tee + keittoruoka näyttäneet helpottavan. Ainoa merkki eilisistä poppakonsteista löytyi tänään, kun huomasin saunan valon jääneen päälle. Noh, onneksi ei sentään koko sauna. Nyt minun pitäisi kai tarttua kirjallisuustieteen kirjaan ja alkaa päntätä tieteen metodeja. Jyskytys otsassa alkoi jo eläkeläisten valtaamassa K-supermarketissa, kun kannoin kymmenen kilon koria ympäriinsä etsien luomutuotteita. Kellään muita keinoja kotikonstiseen nuhanparantamiseen teen, saunan ja keiton lisäksi?
11092008
Nyt on piru merrassa. Joku hullu antoi minulle luovan kirjoittamisen sivuaineoikeuden. Eli suomeksi: pääsin luovan kirjoittamisen opinto-ohjelmaan, jonne valittiin perusopintoihin 24 satiaista. Minä olen yksi heistä. Pääsykoe koostui 20 pisteen ennakkotehtävästä sekä 10 pisteen arvoisesta tehtävästä, joka suoritettiin koulun penkillä. Tässä on ennakkotehtäväni, jolla kalastelin varaslähtöpisteitä mahdollisesti hyvinkin menneeseen koitokseen, joka lopulta suosi minulle paikan auringossa, (eli kirjailija Riku Korhosen oppilaana). Täytyy kyllä tässä lopuksi vielä sanoa, etten todellakaan uskonut sisään pääseväni, en todellakaan. Olen viimeisen viikon aikana höpötellyt niin paljon sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat a) hakemassa kolmatta kertaa sekä b) hakemassa ensimmäistä kertaa, mutta ainakin viisi vuotta vanhempia ja kokeneempia kuin minä.
10092008
Tänään se kaikki sitten alkoi viimein kaatua päälle. Millä kurssilla piti pitää luentopäiväkirjaa? Miksi mikään monisteistani ei kuitenkaan velvoita niin tekemään vaikka minulle on annettu siitä ohjeetkin? Miksei tämän kurssin monisteessa lue, missä kurssi pidetään, kun kaikissa muissa lukee ihan vain perille löytämisen riemuksi. Pitääkö minun nyt tenttiä tämä kurssi vai kirjoittaa vain essee, kun en voi istua samaa luentokurssia kahdesti. Mistä helvetistä minä saan yhtäkkiä käsiini kaikki 15 kahden seuraavan viikon aikana luettavaa kirjaa, kun kaupungin kirjasto on suljettu ja yliopiston kirjastosta saa lainata vain opiskelijakortilla, joka ei yllättäen ole minulle vielä tullut? Miksi edes internetkirjakaupasta tilaamani koulukirjat eivät ole saapuneet, vaikka toimituspäiväksi luvataan alle viikkoa ja kulunut on kaksi? Miksi kaikki ovat niin lapsellisia, että puhuvat vain ryyppäämisestä, haalareista ja niiden tilaamisesta sekä kastajaisista, eikö tänne tultukaan opiskelemaan? Miksi Kela pihtaa minulta rahaa ja kysyessäni asiasta he sanovat vain ”oho, kyllä sinun pitäisi saada enemmän, laitapas uusi hakemus ja liitteeksi se ja se ja se ja se ja se ja se ja se ja sitten vielä se…”. Ja miksi kaikkiin mukaviin sivuaineisiin pitää olla vittu sivuainekoe? Eikö täällä saakaan opiskella sitä, mitä mieli halajaa? Miksi kaikki ihanat luennot ovat päällekkäin, joka johtaa siihen, että saadakseen opintopisteminimin täyteen on pakko ottaa paskakursseja ihanien sijasta? Ja miksi joka päivä kotiin tultaessa mitään ei löydy kaapeista eikä muuttolaatikoista ja aina pitäisi vain maalata ja maalata ja maalata ja maalata ja maalata ja maalata ja maalata ja maalata ja maalata…
Noniin, eiköhän tässä ole valitusta kerrakseen. Alla on oikein sopivasti mielialaani kuvaava kappale. Melodia on suorastaan hilpeä. Rigolettona nähdään iki-idolini Tito Gobbi - kaikkien aikojen paras baritoni.
08092008
Tilasin kasapäin pieniä orgasmeja eräästä verkkokirjakaupasta, (jonka nimeä en tässä mainitse, sillä en halua
mainostaa). Ostoskoriini tipahtivat kas kummaa, pino kirjallisuustieteen teoksia, joita olen kuolannut jo aiempina
kuukausina, mutta joita nyt vasta voin tilata hyvällä tekosyyllä ”koulukirjoikseni”, vaikkeivät ne oikeasti edes
ole opintovaatimuslistassa varmaan yksikään. Mutta mikä tärkeintä, ainakaan minä en pode mitään
syntiinlankeemusta asian tiimoilta. Käyttäen erään ystäväni erittäin hyvää tekosyytä aina voi sanoa,
että ostaa vain ammattikirjallisuutta. Postipaketissa minulle saapuu mm. Katja Seudun ja
Riikka Rossin herkullinen Nostalgia - kirjoituksia kaipuusta, ikävästä ja muistista, Sakari Katajamäen ja Harri
VeivonKirjallisuuden
avantgarde ja kokeellisuus sekä Outi Alagon ja Tiina Käkelä-PuumalanKirjallisuudentutkimuksen peruskäsitteitä.
Heti kun saan uuden syyn tilata uusia ”koulukirjoja”, aion ehdottomasti tilata Jukka SarjalanSalonkien aaveet -
varhaisin kauhuromantiikka Suomen kirjallisuudessa sekä Kaisa Kurikan ja Veli-Matti
Pynttärin toimittaman Tekijyyden tekstit. Myös Marjatta Rahikaisen ja Kirsi Vainio-Korhosen naishistoriaa
käsittelevä Työteliäs ja
uskollinen vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta ikävä kyllä en käynyt tänä vuonna kulttuurihistorian
sivuainekokeessa, joten en voi sitä sivuaineekseni väittää. Ehkä ensi vuonna sitten. Olen myös syvästi
vakuuttunut siitä, että jokaisella kirjallisuustieteen opiskelijalla kuuluu olla Yrjö HosiaisluomanKirjallisuuden sanakirja.
Sen lisäksi olisi kiva saada erinäisiä
kirjoittajan oppaita sekä tietysti kaikki Turun yliopiston painon julkaisemat kirjallisuustieteen kirjat,
kuten vuonna 2003 ilmestynyt Markku SoikkelinKurittomat kuvitelmat - johdatus 1990-luvun kotimaiseen kirjallisuuteen kotimaisen kirjallisuuden laitokselta. Miten ihmeessä ehdin lukea opintoihini kuuluvia kaunokirjallisia teoksia kun tuntuu, että näitä tieteellisiä kirjoja asiasta on niin paljon, että ihan tässä melkein mieluummin niitä sitten lukisi...
On tässä kyllä jotain ihan konkreettistakin saatu aikaan päivän aikana, muutakin kuin "koulukirjojen" tilaamista ja kuolaamista.
Sain pistettyä kaksi kirjoituskilpailutekstiä eteenpäin sekä eräältä kaukaiselta kollegaltani kullanarvoisen tiedon siitä,
että hyvänkin tekstin julkaisuun voi kulua vuosi ilman sen ihmeellisempiä selityksiä tai syitä. Eli ihan vielä ei minunkaan
pitäisi luovuttaa heinäkuussa lähetettyjen tekstieni suhteen. Kärsivällisyyttä kehiin, vaikka minun kohdallani se tuntuu
jostain kumman syystä uupuvan kokonaan. Helvetti, kuka täällä soittaa Wagneria!?
07092008
Arabialta on tullut aivan ihana uusi muumimuki korvaamaan ruskean Nipsun, joka on ollut jo
ihan kiitettävän ajan Arabian tuoteluettelossa. Syyskuun alussa kauppoihin ilmestynyt turkoosi
Nipsu
onkin ihanan raikas tulevaan syksyyn. Ikävä kyllä omien koulukiireitteni
sekä työasioitteni vuoksi olen tyystin unohtanut käydä oman Nipsuni kaupoista
hakemassa. Jos meininki on yhtään samanlainen kuin aiempien muumimukiuudistuksien
kohdalla, nämä loppuivat jo kaupasta heti alkuunsa, vaikkei sesonkituote
olekaan kyseessä. Josta tulikin mieleeni, minkälainen tulee joulun sesonkimuki
olemaan ja koskakohan sellainen tulee myyntiin? Lokakuussa vai vasta marraskuussa?
Arabian internetsivuilla on ihana Keräilijän
luettelo Arabian muumiesineistä, josta voi kuolata jo valikoimasta poistuneita ja hintaa itselleen keränneitä
esineitä. Itse himoitsen vanhoja ja pieniä seinätauluja, etenkin noita talviaiheisia. Ne olisivat aivan ihanat
keittiössä. Omaan muumikokoelmaani kuuluu tällä hetkellä Arabian vuosien 2003-2006 aikana myymä Muumi-seinäkello,
(joka toimii tällä hetkellä meillä keittiön kellona) sekä muumimukit sesonkijoulumukista 2005 alkaen ja kulhoista vain
yksi vaivainen Niiskuneiti-kulho. Ehkä aion
ostaa muutaman muunkin muumikulhon, mutta se saa odottaa hetkisen, sillä mukit
ovat tällä hetkellä pääasia. Kaiken lisäksi olen sen tyyppinen ihminen, että mikäli
päätän jotain alkaa kerätä, minun on saatava kaikki heti saman tein, jottei asia
enää sieluani myöhemmin vaivaa. Eli en ole maltillisen keräämisen ihminen.
06092008
Eräs toimitusjohtaja soitti minulle tänään ja sanoi, että kaikki ovat Turussa haastattelemassa Ron Jeremyä. Myöhemmin siteeratessani hänen omia sanomisiaan totesin kaikkien olevan haastattelemassa Jeremy Ironsia. Jouduin myöntämään, etten ole eläissäni kuullutkaan vastaavaa nimeä kuin R. Jeremy ja se nyt sattui kuulostamaan samalta kuin J. Irons. Ei se mitään, toimitusjohtaja oli kuitenkin erittäin mukava ja antoi minulle anteeksi. Pienen googlettamisen jälkeen ymmärsin, että miehet ovat ehkä hieman eri teollisuuksissa kiinnitettyinä, vaikka ovat Jeremyjä kummatkin.
Ses grains de folie, ainsi va la vie.
Millaista on asua Turussa?
Aika sekavaa, vielä. Tuossa vieressä on joki ja siellä paljon juoppoja. Se on tällä hetkellä ehkä parhaiten verkkokalvolle kuvautunut asia lähiympäristöstä. Niin ja Stockmannin buffet on aivan ihana, sinne vaikka joka päivä!
Itsensä määrittelemistä sivistyssanoin. Ehkä kirjoitustaitosi oikeuttaa sen.
Tämä oli niin mielenkiintoinen, että pakko laittaa se tänne. Ensinnäkin tuossa ylhäällä mielestäni sanotaan, että: ”Jos sinulta löytyy jotain kysyttävää, niin tällä lomakkeella voit lähettää sen suoraan sähköpostiini.” En kyllä näe kommentissasi mitään kysymykseen viittaavaa, mutta haluan painottaa, että lomake on nimenomaan kysymyksiä, ei kommentteja varten. Kommentit voi pistää vieraskirjaan tai jokaisen blogitekstin perässä olevaan linkkiin. Toivon jokaisen ymmärtävän tämän tästä lähin, jottei enää pieniä vahinkolapsia tuonne eksy.
Miettiessäni tätä kommenttia haluaisin esittää muutaman vastakysymyksen. Ensiksi, mitä pahaa tai ”kiellettyä” on siinä, että näin toimii? Jos esimerkiksi henkilö A haluaa todeta olevansa primitiivinen ihminen, miksei hän niin saisi tehdä? Toiseksi haluaisin tietää vähän tarkemmin siitä, mitä tällä lauseellasi tarkoitat. Esimerkkejä ja täsmennystä, sitä minä kaipaan. Kommenttisi tuollaisenaan, kahden lauseen pätkänä ilman sen kummempia selittelyjä ei juuri anna lukijalleen mitään.
05092008
Eilen postissa tuli palkkakuitti minulle tuntemattoman työnteon vuoksi. Koska sain tietää kuoresta vasta illalla, pääsin tutkimaan asiaa hieman lähemmin vasta tämän päivän puolella. Soittelin muutamaan eri paikkaan, kunnes huomasin kamppailevani perin kummallisen ja minulle entuudestaan tuntemattoman ongelman kanssa. Kaksi eri julkaisua on julkaisemassa samaa tekstiäni. Ongelma on siinä, ettei julkaisu numero yksi ilmoittanut minulle julkaisevansa tekstiäni, joten tarjosin sitä kuukausien odottelun jälkeen toiselle, joka otti sen avosylin vastaan.
Nyt tilanne on seuraavanlainen: julkaisu numero yksi on maksanut minulle tekstistä, (se salaperäinen palkkakuitti) sekä lehden seuraava numero on jo painossa hyvää vauhtia. Julkaisu numero kaksi ei taas osaa sanoa tilanteeseen vielä oikein mitään. Olen heitä informoinut ongelmasta, mutta he sanoivat keskustelevansa asiasta kustantamon kanssa. Tämäkin ongelma olisi voitu välttää sillä, että olisin saanut hyväksyvän ilmoituksen julkaisu numero ykköseltä. Palkkakuitti kun ei kerro, milloin, missä ja mikä teksti minulta julkaisuun menee.
Pahoittelin kuitenkin tapahtunutta kummallekin julkaisulle, vetosin noviisin asemaani kustannusalalla ja lupasin tulevaisuudessa olla hieman varovaisempi. Sain vastaukseksi rentoa naurua ja toteamuksen, että tällaista se lehtibisnes on, kaikki ovat sekaisin ja kirjoittajilla on paine siinä missä julkaisijoillakin. En ole kuulemma ennakkotapaus, vaan vastaavanlaista sattuu herkästi. Pääasia on se, etten ole leimautunut nyt näille lehdille mustaksi lampaaksi, vaan he kuulevat minusta mielellään tulevaisuudessakin. Se tästä vielä olisikin puuttunut.
Ehkä minun olisi parempi painua maan alle ja keskittyä nyt siihen, missä haluan olla hyvä, eli kirjoittamiseen. Ja samalla opettelen oikeasti olemaan huolellisempi juttujeni kanssa. Mutta tiedoksi kaikille, jotka lehtiin juttuja lähettelevät: ilmoitus julkaisemisesta voi kestää kuusikin kuukautta ja välttämättä siitä ei tule ilmoitusta kirjoittajalle lainkaan!
04092008
"Ei vittu tänään ryyppää, tuli Kelan tuet!!"
03092008
Tämän vuoden Euroviisut, (kyllä, niihin on vieläkin pakko ainakin kerran palata) olivat jostain kummallisesta ja arvaamattomasta syystä, (okei, ne ehdokaskappaleet) todella syvältä. Rakastin kyllä isäntämaata ja oikeastaan koko Balkanin alueen musiikkia, johon ihastuin vuonna 2005 sen verran intohimoisesti, että aloitin kroatian kielen opiskelun. Se sitten olikin näissä kisoissa ainoa mainitsemisen arvoinen. Olen halunnut ex-Jugoslavian alueelle matkustaa siitä lähtien, mutta syystä tai toisesta halukasta matkakumppania ei ole löytynyt. Kyllä Italiaan ja Ranskaan lähtisi ties kuinka moni, mutta kun puhe sivuaa Balkanin matkaan, kaikki hiljenevät.
Tänä vuonna siis ESC:ssä viehättivät eniten iki-ihana Zeljko Joksimovic, jonka moni muistaa varmasti hittikappaleesta Lane moje vuodelta 2004. Ihan perusbalkanilaisen musiikin lisäksi r a k a s t a n mustalaismusiikkia. Se villi viulu ja vinkuva ääni, rytmi ja melankoliasta karnevaaleihin heilahteleva melodia. Ostin juuri muutamia viikkoja ennen muuttoani Kööpenhaminan keskustassa sijaitsevasta Classico-liikkeestä 10 CD:n Gypsy music paketin, johon on koottu Balkanilta Kreikan ja Unkarin kautta Lähi-itään -akselilta tätä mustaveristä kansanmusiikkia.
Takaisin aiheeseen, Euroviisuissa siis, kuten vähänkin minut tunteva ihminen voi arvata, rakastuin finaalissa esiintyvään Goran Bregoviciin ja hänen ihanan omaperäiseen Weddings and Funerals Band-nimiseen yhtyeeseensä. Kyllä, minunkin hautajaisiini tällaista musiikkia!
Serbetico -kappaleessa ei ole vielä hehkeä äänistä Alen Ademovicia remmissä mukana, joka on siis kahden aiemman laulun karismaattinen laulaja Goranin rinnalla. Kuuntelen oopperan ohella ehkä eniten mustalais- sekä muuta balkanilaista musiikkia ja vaikka M sulattaa kaikki 10 CD:täni mustalaismusiikkia, jostain kumman syystä G. Bregovic on miehelle aivan liikaa. En voi uskoa, Bregovicihan on taivaan, (tai Balkanin) lahja maailmalle.
Kroatian kestonaamanainen äänitti myös Gas gasin uudelle albumilleen. Ikävä sanoa, mutta Severinan versio Goranin esittämästä laulusta ei toimi. Se on miltei häpeäksi naiselle, minkä takia en sitä tähän linkitä. Naisella on kyllä munaa vaikka muille jakaa, mutta se tulee esille hänen vanhemmassa tuotannossaan, (Mala je dala sekä Ko je kriv duettona Boris Novkovicin kanssa puhumattakaan muusta naisen tunnetusta tuotannosta) ja näyttävän hullussa euroviisuesityksessään Moja stikla vuonna 2006. Mala je dalassa, (youtube alla) Seve on mielestäni parhaimmillaan, mikä nainen! Täytyy myöntää, vaikken itse ikinä laittaisi tuollaisia vaatteita päälle, tämä neito näyttää niissä upealta. Mitä musiikkivideon mieheen tulee, ällöttävämpää en ole aikoihin nähnyt, mikä tekee koko touhusta vielä huvittavamman.
Nyt olen raottanut hieman musiikillisen makuni esirippua enempi. Klassinen musiikki ja ooppera ovat ehkä musiikkilajeina eniten hallitsevia arjessani, mutta kun tekee mieli heittäytyä hulluksi, niin tulee sitä mustalaissävytteisempää laitettua masiinaan. Useimmiten mustalaismusiikilla on se vaikutus minuun, että alan haluta viskiä ja M luonnehtii minun tulevan ”hulluksi”. Juuri hetki sitten mies vaihtoi cd-soittimeen rentouttavaa klassista, (ja tietysti M valitsi Mozartia, pah!) koska haluaa viettää ”rauhallisen koti-illan”. Hän yrittää saada minusta lobotomisen, aivan varmana.
Mr. Wakefield, nrviraš me k'o Ante.
02092008
Kelan tukipäätös oli solahtanut postilaatikosta tänään. Ovien välissä oli muutenkin melko suuri kasa kaikenlaista. Muun muassa 2,5 eurolla ostettu kirjallisuustieteen oppikirja sekä tieto, etteivät puolison tulot enää ensivuodesta alkaen vaikuta asumislisiin. Se on hyvä, sillä viereisessä kuoressa tuli tieto asumislisähakemukseni hylkäämisestä. Ei kun ensivuotta odottelemaan, olen varma, että tämä tieto oli mitä mieluisin kaikille avopareille sekä kämppäkavereille, jotka joutuvat Kelalle pohjapiirustuksen avulla todistamaan, että sängyt ovat kyllä eri huoneissa.
Tänään alkoi kotimaisen kirjallisuuden perusopintojen opiskelu proosan analyysikurssilla, joka on sattunut päällekkäin luovan kirjoittamisen kurssin kanssa. Lupasin itselleni, etten kanna huolta asiasta ennen tuota 12.9, jolloin saan tiedon koetuloksista. Huomenna minulla on yleisen kirjallisuustieteen, eli pääaineeni neuvontatilaisuus ja kahvikestit sekä torstaina alkaa taidehistoria täydellä teholla. Huomenna on myös työkeikka sekä aion viimein pistää postiin ainakin yhden valmiin tekstin ja kokeilla, josko se pääsisi julkaisuun saakka. Ehkä saan toisenkin tekstin huomiseksi valmiiksi, mutta ainakin tuon yhden haluan jo postittaa. Ostin jo kauniita ja kesäisiä Muumi-postimerkkejä ihan sen vuoksi.
Nyt alkaa tuntua siltä, että tänne Suomeen on viimein alettu asettua. Yliopisto-opinnotkin näyttävät jo suhteellisen selviltä enkä tunne olevani hukassa opetussuunnitelmani kanssa saati tenttien sun muiden. Toisin sanoen voisin todeta homman olevan jotakuinkin hanskassa. Voisin ihan sen kunniaksi vaikka lämmittää tänään saunan.
