A. S. Byatt: Ragnarök. Jumalten tuho (Tammi 2013)

Ragnarök. Jumalten tuho (Tammi 2013, alkup. Ragnarok. The End of Gods, 2011) oli ensikosketukseni brittiläisen A. S. Byattin tuotantoon. Vaikka kuuluisan kirjailijan laajasta tuotannosta on saatavilla peräti neljä teosta suomeksi, (Riivaus, Teos 2008, ja Lasten kirja, Teos 2011 sekä Pieni musta kirja, Teos 2012) eikä suitsuttamiseen ei voi olla törmäämättä, sain vasta nyt luettua ensimmäisen Byattini aikaisemmista yrityksistä huolimatta.

Ragnarök. Jumalten tuho on kummallisen pieni tarina tytöstä, joka evakuoidaan englantilaiselle maaseudulle toisen maailmansodan melskeistä. Maalla arki jatkuu lähes normaalina: tyttö käy koulua, ikävöi sotaan lähtenyttä isäänsä ja nauttii seudun vehreistä kukkaniityistä. Vapaa-ajallaan hän lukee Asgård ja jumalat -nimistä kirjaa ja uppoaa yhä syvemmälle skandinaavisten jumaltarujen maailmaan.

Kuten kirjan nimestä näkee, tuho on yksi kirjan keskeisimmistä aiheista. Kaiken tuho, loppu, yksityiskohtaiset kidutuskuvaukset ja sota pitävät teoksen tunnelman vahvasti mollivoittoisena. Lapsi ei pysty ymmärtämään, miten niinkin viisaan ja mielenkiintoisen kirjan kirjoittaneet saksalaiset voivat yhtäkkiä olla vihollisia:

”Hän kysyi itseltään, keitä olivat ne hyvät ja viisaat saksalaiset, jotka olivat kirjoittaneet Asgårdin ja jumalat ja koonneet siihen ”meidän saksalaiset tarinamme ja uskomuksemme”. Kenen oli se tarinankertojan ääni, joka sai hänen mielikuvituksensa laukkaamaan ja tarjosi tahdikkaasti selityksiä?” (s. 78)

Tyttö vertaa tarustoja pyhäkoulun opetuksiin ja kristinuskon oppeihin. Hän kyseenalaistaa ja vertaa, tekee teräviä huomioita uskomuksista, maailmasta ja jumaltarustojen luonteesta. Vaikka Odin ja Jörmungandr-käärme eivät olisikaan tuttuja, ei tarvitse hätkähtää, sillä teos toimii oivana pikaperehdytyksenä skandinaaviseen jumaltarustoon. Byatt ei kikkaile tai vaadi lukijoilta liikaa.

Teoksen kieli on hienoa; riisuttua, mutta herkkää, (kirjan on kääntänyt Titia Schuurman). Erityisesti pitkissä sanajuoksutuksissa kieli näyttää eloisuutensa. Teos on täynnä pienen pieniä ja tarkkoja yksityiskohtia, joista rakentuu monipolvinen ja vivahteikas maailma. Niittyjen jokainen kukka nimetään ja kun Frigg-jumalatar haluaa pelastaa poikansa Baldur Kauniin kuolemalta, hän todellakin vetoaa joka ikiseen eläimeen, puuhun ja kivilajiin rakkaan lapsensa vuoksi. Vastaavissa sanalistoissa ja toistoissa on jotakin syvästi maagista sekä kiehtovaa.

Kirjassa on ihastuttavaa kuvitusta saagoista, (olen heikkona kirjojen kuvituksille, mm. Torgny Lindgrenin Dorén Raamatussa on myös aivan ihana kuvitus, samoin W. G. Sebaldin teoksissa). Sen lisäksi kirja on täynnä kielellisesti tasokasta maisemakuvausta. Esimerkiksi loppupuolella oleva kappale nimeltä ”Ragnarök” alkaa seuraavasti:

”Se alkoi hitaasti. Peltojen korjuukypsän kauran ja ohran ylle satoi lunta pistelevinä pyörteinä. Vesilätäköiden pinta jäätyi öisin, vaikka taivaalla vielä kuumotti syyskuun valtava, punainen täysikuu. Vesikannujen pinnassa oli jäätä, ja alituiseen puhalsi ohut, pureva, yhä koveneva tuuli, joten ihmiset tottuivat pitämään päänsä painuksissa, hupun suojassa.” (s. 115)

Juamlten tuho todella tulee, mutta maailmansota päättyykin rauhaan. Mites siinä nyt näin kävi? Tyttö palaa kaupunkiin, mutta joutuukin opetella elämisen taidon uudestaan.

Tytön ja tämän perheen tarina on yllättävän pienessä roolissa, henkilöt jäävät lähes sivuosaan. Toinen maailmansota kyseenalaistavine tyttöineen tarjoaa kehyksen muinaisten tarinoiden autonomisille ja omapäisille jumalille. Perheen ennalta pienempi rooli saattaa olla pettynys joillekin lukijoille, mutta itse nautin kirjasta sellaisena kuin se on. Antaa jumalien ottaa se tila, minkä he vaativat. Sillä he ansaitsevat sen.

Kirja oli täynnä upeita kohtia, joita olisin mielelläni siteerannut. Kirjan jokainen lause tuntuu tärkeältä ja painavalta, eikä välillä voi olla varma, puhutaanko toisesta maailmansodasta vai Asgårdin jumalista. Uhkaava tunnelma, synkkä taivaanranta ja epätietoisuus tulevasta ovat ominaisia niin radiosta kuuluville uutisille, aikuisten puheille kuin tarustojen hahmoille. Ero on siinä, että jumalat syöksyvät sotaan innolla.

Ragnarök. Jumalten tuho on lyhyt, mutta raju kokemus. Maailma oli niin syvälle uurrettu ja mystinen, että tekisi mieli lukea kirja toistamiseen. Teoksen myötä pääsin sukeltamaan paljon syvemmille vesille kuin monen pidemmän romaanin kohdalla. Erityisesti pienoisromaani vakuutti minut siitä, että täytyy lukea Byattin muutakin tuotantoa. Tämä kirja ei mene kiertoon, pidän sen visusti omassa hyllyssä.

Kategoria(t): Kirjallisuus Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta kohteessa A. S. Byatt: Ragnarök. Jumalten tuho (Tammi 2013)

  1. Elina sanoo:

    Tämän kuvailusi perusteella kinnostuin kirjasta ja varmaankin tartun tähän heti, kun jostain saan käsiini. Byattista oli iso juttu Aamulehdessä, josta jo vähän kiinnostuin, mutta nyt todella haluaisin lukea tämän kirjan. Kiitos!

  2. Marissa sanoo:

    Oho, pitääkin katsoa jos tuon Aamulehden saisi jostain käsiinsä. Ihanaa, että innostuit kirjasta! Byatt on todella ainutlaatuinen, uskaltaisin jopa sanoa. Tarkoitukseni olisi seuraavaksi lukea kirjailijan muuta suomennettua tuotantoa, Riivaus tossa irvistelisi seuraavaksi lukuvuorossa.

Vastaa käyttäjälle Marissa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>