Eva Maria Chapman: Viktoria Mullova (Gummerus 2013)

Viulisti Viktoria Mullova tuli suomalaisille tutuksi viimeistään lehtien lööpeistä vuonna 1983, kun hän Suomessa konsertoidessaan loikkasi KGB-valvojansa nenän edestä Ruotsin kautta Yhdysvaltoihin. Paossa häntä avusti suomalainen toimittaja Jyrki Koulumies. Stradivarius-viulu jäi Suomeen hotellihuoneeseen.

Itsekin ukrainalaistaustainen Eva Maria Chapman on kirjoittanut yksityiskohtia pursuilevan elämäkerran yhdestä aikamme parhaimmasta ja taidokkaimmasta viulistista. Viktoria Mullova. Rakkaus ja musiikki (alkup. From Russia To Love, suom. Ruth Jakobson) on kehityskertomus viulistista, joka oppii hyväksymään virheensä ja luopumaan perfektionismistaan ilman, että tinkii taiteestaan. Yksi kirjan tärkeimmistä puolista on sen dokumenttiarvo: Mullovan ei tarvitse enää valehdella siitä, miten loikkaus tapahtui ja ketkä häntä auttoivat.

Kirja alkaa Viktorian 50-vuotisjuhlista, josta ponnahdetaan pitkälle historiaan, aina Viktorian isovanhempien vaiheisiin ukrainalaisessa kylässä. Teos etenee kronologisesti läpi viulistin lapsuusvuosien loikkaukseen ja sen jälkeiseen elämään lännessä. Viimeisen kolmanneksen aikana keskitytään klassiseen musiikkiin ja Viktoria pääsee avautumaan mielipiteistään ja ajatuksistaan. Lopuksi palataan kirjan alusta tuttuun merkkipäivään.

Viktorian muistoissa neuvostojärjestelmä näyttäytyy kaikessa karuudessaan. Viulisti joutuu tiukkaan kuulusteluun ennen esiintymismatkaansa Puolaan, sillä valtio haluaa varmistua, että Viktoria on tarpeeksi oikeaoppinen edustaakseen Neuvostoliittoa. Matkoille lähtee aina valvoja KGB:stä. Väärä sana tai lause saattoi katkaista uran, sillä kulttuuriministeriöltä heltisi kepein perustein esiintymiskieltoja taiteilijoille. Esimerkiksi loikkaamisen jälkeen Mullovan nimi pyyhittiin Tšaikovski-viulukilpailun palkintolistasta, mikä vaikutti siihen, että viulisti oli pitkään tuntematon kotimaassaan länsimaissa tekemästään läpimurrosta huolimatta.

”Kuinka on mahdollista, että päätösvalta kirjallisuutemme ja taiteemme aloilla niin usein on ihmisillä, jotka ovat näillä saroilla täysin epäpäteviä?” (Kirjoitti sellisti ja kapellimestari Mstislav Rostropovitš kollegoineen neuvostoliittolaisiin lehtiin lähetetyssä avoimessa kirjeessä, s. 90)

Kirjan loppupuolella Viktoria kertoo loikkaamisen jälkeisestä urastaan, viulunsoittajan arjesta sekä ajatuksiaan klassisen musiikin maailmasta. Olen monessa asiassa samaa mieltä Mullovan kanssa näissä klasarikulttuuriin liittyvissä seikoissa. Hän esimerkiksi toteaa seuraavasti: ”Jos konserteista tehdään elitistisiä, niistä tulee juhlavia seremonioita, kuin uskonnollisia kulttimenoja, ja silloin vieraannutetaan tietty osa yleisöä – nuoret.” (s. 295)

Kirja on täynnä herkullisia detaljeja neuvostoliittolaisesta arjesta. Kuinka moni esimerkiksi tietää, mitä tarkoitetaan ”hruštšovilaisella kerrostalolla”? Kirjan parhainta antia olivatkin juuri Neuvostoliittoon liittyvät kertomukset sekä kappaleet, joissa Viktoria kommentoi klassisen musiikin kenttää.

Sitten teknisiin seikkoihin. Kirjaan oli jäänyt harmittavan paljon kirjoitusvirheitä, ja välillä nimet olivat sekoittuneet toisiinsa. Yleensä en ärähdä huolimattomuusvirheistä, mutta tätä teosta luettaessa niitä tuntui olevan hippusen liian monta.

Kaikkein eniten minua ärsytti tyyli, jolla Chapman kuvaili viulistia. Hän esitti Viktorian elämän suurena seikkailuna, joka sai arvoisensa prinsessapäätöksen. Ja Viktorian ihmisenä, jolla on toki ollut vaikeita hetkiä, mutta joka on aina onnistunut voittamaan tielleen tulleet esteet. Kuva oli siloteltu ja samettinen. Olisin halunnut nähdä aidon Viktorian kaikkine rosoineen.

Välillä Chapmanin fokus tuntui muutenkin harhailevan. Sivulauseissa saatettiin kommentoida – ilman, että se liittyi mitenkään asiaan – kuin ohimennen Viktorian sormien keveyttä, naisen kauneutta ja siroutta (mikä on muuten ok, mutta ei silloin, jos sitä tapahtuu kovin usein). Myös Viktorian esiintymisasut ja kodin sisustus saivat turhan paljon palstatilaa.

Ymmärrän toki, että vastoinkäymisillä ja ongelmilla mässäily on mautonta, mutta se on vain fakta, että ihmisillä on varjoisia hetkiä sekä ristiriitaisia persoonallisuuksia. Kirjan Mullova jää etäiseksi ja kiiltokuvamaiseksi, osaksi juuri Chapmanin ylistävän ja ihannoivan kirjoitustyylin takia. Viktorian vanhemmat ja isovanhemmat ovat sen sijaan kuvattu mielenkiintoisesti, kokonaisina ihmisinä vahvuuksineen ja ei-niin-imartelevine heikkouksineen.

Kategoria(t): Kirjallisuus Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>