Helsingin kirjamessut 2012 eli mitä jäi käteen

Helsingin kirjamessut olivat tänä vuonna aivan mahtavat! Teemamaa Unkari todella näkyi ja kuului, mikä tietysti tällaiselle Unkarihullulle oli oikein ilostuttava yllätys.

Itselleni kirjamessut ovat jokavuotinen maratoni; työtä, tapaamisia, ilottelua, intohimoisten kirjallisuusihmisten kanssa juhlimista. Edustan milloin mitäkin, (ja ketäkin) ja näissä merkeissä tämänkin vuoden messut kuluivat. Ainoa ja dramaattisin ero entisiin oli se, (Jarmon tragedian lisäksi) että minut esiteltiin monessa tilanteessa päätoimittaja-tittelin lisäksi ”ensi vuoden esikoiskirjailijana”.

Aloitin messuamisen kilttinä tyttönä jo torstaina klo 10. Silloin oli messukeskuksessa vielä ihanan väljää. Tuntui ettei paikalla ollut juuri muita kuin kirja-alan ihmisiä ja muutamia koululaisryhmiä. Seisoin alkupäivästä Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskuksen osastolla ja jaoin Unkari-tietoisuutta maailmalle. Kiertelin, tein ostoksia ja ryystin pressihuoneessa kahvia kuin sieni.

Lauantai alkoi kirjabloggareiden tapaamisella ja WSOY:n brunssilla. Kuuntelimme haastatteluissa Laura Lähteenmäkeä, Seita Vuorelaa, Pekka Hiltusta ja Katja Kettua. Saimme kirjoja (jee!) ja menin vinkumaan omistuskirjoituksia. Avauduin Katjalle siitä, kuinka kaunis hän on. Vastaavasti sain häneltä ”pimppien riemua”.

Oli mukavaa nähdä kirjabloggaajia, ensin brunssilla ja myöhemmin Kirjakahvilassa hengähdystauon merkeissä. Viimeksi muistaakseni vuosi sitten messuilla tapasin heitä edellisen kerran. Näitä tapaamisia pitäisi olla enemmän, mutta kun ihmiset ovat ripoteltuna ympäri Suomen, on mahdotonta saada heitä kerätyksi yhteen paikkaan kovin usein. Harmillista.

Sunnuntaina seisoin taas hetken aikaa Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskuksen osastolla. Puolen päivän maissa hyvästelin Unkari-tutut ja läksin kiertelemään. Vastaantulevien kollegoiden silmäpussit olivat kasvaneet ja perusolemus vaikutti monella olevan jo aika hutera. Itse kuulin kehuja siitä, kuinka näytin freskiltä. Jee. Vaikka messumaratoni ei vielä näkynyt, niin se kuitenkin tuntui ihon alla. (Tässä vaiheessa pressihuoneen kahvi oli muuttunut jo vihreäksi teeksi vanhan vatsahaavan takia.)

Kuten aina, pääsin kuuntelemaan vain murto-osan niistä tilaisuuksista, jotka olin himoissani kalenteriini merkannut. Tosin kai messuelämään kuuluu loputon optimismi omasta joustavuudesta ja jaksamisesta. Sekä siitä, ettei törmää joka kulman takana ihmiseen, jonka kanssa jää suustaan kiinni.

Kävin perjantaina kuuntelemassa kaksi keskustelua. Toinen oli Ristiaallokoissa. Esseitä unkarilaisesta nykykirjallisuudesta (Avain 2012) teoksen keskustelupaneeli, jossa yhtenä osanottajana oli Kirjainten virrassa -blogin Hanna Pudas. Sen lisäksi ahtauduin täyteen seminaarihuoneeseen kuuntelemaan Mitä kuuluu kirja-alalle? -nimistä keskustelua, joka tänä vuonna pyöri paljon mm. kirjailijabrändien ja kirja-alan (kaupallisten) haasteiden ympärillä.

Vaikka kuuntelin sivukorvalla monia kirjailijahaastatteluja torstain ja sunnuntain välisenä aikana, yksi niistä vaatii ehdottomasti tulla mainituksi. Sunnuntaina pysähdyin nimittäin hetkeksi kuuntelemaan kun Anna-Riikka Carlson haastatteli Eeva Kilpeä. Se oli koskettava, kaunis haastattelu. Eeva Kilven tuorein teos Kuolinsiivous (WSOY 2012) on aivan uskomattoman upean näköinen ja oloinen teos. Punnitsin kauan kustantamon osastolla, ostaisinko sen, mutta lompakko ei lopulta antanut periksi. Ehkä kadun sitä myöhemmin. Luultavasti.

Sunnuntai oli sikäli onnenpäiväni, kun törmäsin Unkari-osaston messuhumussa Vilmos Csapláriin ja ihanaan ihanaan Péter Esterházyyn, (Esterházysta myöhemmin lisää, luoja miten minua hävettää!). Sain suherrukset kirjoihin ja olin onnesta soikea. Unkarilaiset herrat olivat ainoat, joiden omistuskirjoituksia lähdin messuilta metsästämään. Eli olen kovin tyytyväinen messusaldooni!

Aiemmista vuosista poiketen en lähtenyt tänä vuonna messuille niinkään ostamaan kirjoja. Siitä huolimatta niitä syystä tai toisesta kertyi 21 kappaletta, (toki osa on onneksi työkirjoja, mutta silti ostoja tuli tehtyä ainakin 16). En ymmärrä miten tai missä vaiheessa. Näin vain kävi. Ainoa mitä tietoisesti lähdin ostamaan oli Péter Esterházyn uusi painos teoksesta Pitkin Tonavaa eli kreivitär Hahn-Hahnin katse (WSOY 2012). Muita ostosuunnitelmia ei ollut.

Voi että kun kädet syyhyävät päästä lukemaan noita hankintoja! (Vaikka muutama näistä onkin jo aiemmin luettu, mutta silti).

Voisin todeta, että omalta osaltani kyseessä oli aika onnistuneet messut. Sain tavata paljon tuttavia ja tutustua uusiin ihaniin kirja-alan ihmisiin. Jotakin kai kertoo myös se, että nukuin koko viime viikon messuista selvitäkseni. Vaikka ne olisivat kuinka ihanat tahansa täytyy myöntää, että on huojentavaa kun ne ovat vain kerran vuodessa.

Suuri kiitos järjestäjille, esiintyjille, kustantamojen väelle, bloggaajilla, messuvieraille – kaikille ihanasta syksyn piristysruiskeesta!

Kategoria(t): Kirjallisuus Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta kohteessa Helsingin kirjamessut 2012 eli mitä jäi käteen

  1. Hanna sanoo:

    Oho, olet kyllä tehnyt aika paljon kirjalöytöjä.

  2. Marissa sanoo:

    Joo, muutaman. Tosin jos lasketaan että olin siellä neljä päivää niin enhän mä haalinut kotiin ku vaan n. 5 kirjaa per päivä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>