HS Teeman kirjallisuusnumero

Helsingin Sanomien uusin Teema keskittyy kirjallisuuteen. Otsikko kysyy, mitä kannattaa lukea?. Vinkkinä sanon, ettei ainakaan Hesarin uusinta Teemaa.

Lukupaketti kierrättää samoja asioita sekä aiheiden että tekstin tasolla: paketissa on 26 Helsingin Sanomissa jo kertaalleen julkaistua kritiikkiä, ja osa näistä uudelleenjulkaisuista on tiivistelmiä alkuperäisestä kritiikeistä.

Mitä muuhun sisältöön tulee, mainittakoon kansipoika Ove Knausgård sekä median rakastama Tommi Kinnunen. Kummastakin on laaja, monen sivun mittainen haastattelu. On hienoa, että Helsingin Sanomat tuovat tuoreita aiheita, kasvoja ja teemoja esille julkaisussaan (not!).

Lehden harvoihin positiivisiin sivuihin lukeutuu Suvi Aholan tekemä haastattelu Maria Turtschaninoffista sekä Leena Virtasen teksti ”Pienten puolella”, joka ottaa vahvasti kantaa lastenkirjallisuuden asemaan kirja-alalla. Lastenkirjallisuuden heikko asema muun muassa mediassa ei sekään ole järin tuore aihe, mutta kaikessa hälyttävyydessään tärkeä.

Odotin HS Teemalta paljon enemmän rohkeutta, ajankohtaisuutta sekä muutamaa villiä korttia. Nyt lopputulos on kuin väljähtänyt, sukkamehuinen borssikeitto. Sisällön mielikuvituksettomuuden perusteella lehti vaikuttaa nopeasti hutaistulta. Mennään siitä, mistä aita on matalin.

Kirjallisuus tarjoaa enemmän kuin sen pintapuolisen naarmun, mihin Teema tällä kertaa yltää. Näkökulmaa olisi voinut laajentaa muutaman esiin nostetun ison nimen ulkopuolelle. Esimerkiksi kritiikin suhdetta kirjan ja yleisön väliseen suhteeseen olisi voinut tarkastella. Tämä olisi voinut poikia mielenkiintoisia tekstejä, etenkin kun kritiikin nykytila on se mikä on. Nyt Teema taantuu kasaksi kirjavinkkailuja ilman sen syvällisempää otetta.

Viime vuoden kirjallisuusnumero oli iloinen yllätys, joten olin odottavin mielin tämän vuoden suhteen. Ikäväkseni on todettava, että näköjään Helsingin Sanomat ei halua olla kirjallisuusaiheisten keskustelujen herättäjä, vaan sortuu mieluummin (laiskuuttaan?) vanhojen ja moneen otteeseen eri medioissa esiin tulleiden asioiden toistamiseen. Vielä pahempaa on se, ettei lehden teemana tunnu edes olevan kirjallisuus, vaan lehti nimeltä Helsingin Sanomat; Omaan pussiin pelataan räikeästi ja kirjallisuuden kustannuksella.

Onneksi HS Teema ei maksanut kuin 3,50 euroa. Puolikin euroa lisää olisi saanut minut kihisemään kiukusta. Lehti sopii niille, jotka eivät tiedä kirjallisuudesta mitään – ja jotka eivät tilaa Hesaria, eivätkä täten ole jo kertaalleen lukenut julkaisun kymmeniä arvioita.

Kategoria(t): Kirjallisuus Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta kohteessa HS Teeman kirjallisuusnumero

  1. Susanna sanoo:

    Minäkin olin pettynyt. Minulle ei tosin tule Hesaria (paitsi tästä eteenpäin viikonloppuisin), olen satunnaislukija ja silloin tällöin ostan itselleni irtonumerona Teeman. Jotenkin valju maku jäi kyllä tästä Teemasta suuhun (onneksi sain lehden edes ilmaiseksi) vaikkei kritiikit olleetkaan ennestään tuttuja. Olisin kuitenkin kaivannut jotenkin monipuolisemmin kirjallisuuden nykytilaa tarkastelevia tekstejä pelkkien kirja-arvioiden sijaan. Lastenkirjallisuusteksti oli piristävä poikkeus, harmi ettei aihetta jatkettu sen pidemmälle. Lehti oli nimenomaan kirjavinkkailuihin keskittyvä, mikä ei taas minunlaiselleni lukijalle ainakaan tarjoa juuri mitään.

  2. Marissa sanoo:

    Valju on hyvä sana kuvaamaan tunnetta, jonka lehti jätti! Olen nyt lukenut Imagen kirjallisuusaiheista numeroa ja se vaikuttaa paljon tasokkaammalta kuin HS Teema. Jep, minuakin häiritsi tuo lastenkirjallisuutta käsittelevän tekstin lyhyys.

  3. Velma sanoo:

    Mulle tulee pelkkä Teema eikä normi-Hesaria, mutta siitä huolimatta sisältö oli myös mulle pettymys, kun odotin jotain enemmän. Mä en välitä lukea kritiikkejä muutenkaan, niin oli tylsää huomata puolen lehden olevan niitä täynnä – normi-Hesarin tilaajana asia olis varmaan harmittanut vielä enemmän.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>