Kai Ekholm: Niiden kirjojen mukaan teidät on tuomittava (Atena 2013)

Kansalliskirjaston ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm kirjoitti esikoisromaaninaan dekkarin, joka alkaa murhalla – missäs muuallakaan kun – Kansalliskirjastossa. Niiden kirjojen mukaan teidät on tuomittava piristää erilaisuudellaan. Toivoisin, että dekkarit olisivat enemmän Ekholmin teoksen kaltaisia. Silloin niitä jaksaisi lukea enemmän kuin yhden tai kaksi vuodessa.

Kansalliskirjaston aamu alkaa kummallisesti: rotundasta löytyy sadoista kirjoista rakennettu kuvio, jonka keskellä makaa ruumis. Nuoren tytön muumioitunut ruumis. Koska tilanne on kinkkinen, paikalle kutsutaan etsivätoimistoa pyörittävä työpari Kalju ja Kihara auttamaan poliisia tässä kirjallisessa mysteerissä.

Monimutkainen mysteeri ei vaikuta ratkeavan, ja ruumiita alkaa putoilla etsivien tielle enemmänkin – tällä kertaa tuoreita sellaisia. Kaikki tuntuu kietoutuvan taidehistorian ja toisen maailmansodan ympärille, mutta miten? Lopulta teoksen sankarit päätyvät rakkaaseen itänaapuriin painimaan karhujen kanssa.

Nautin eniten kirjan muhkeasta intertekstuaalisesta viiteviidakosta. Teos suorastaan huokui sivistystä. Miltei joka sivulla vilisi nimiä, intertekstuaalisia viittauksia niin kirjoihin, henkilöihin, historiaan kuin tapahtumiin. Ekholmin sivistys on todella laaja, sitä ei voi kuin ihailla. Minä ainakin ihailen.

Pidin myös kirjan huumorista. Se on rehevää, hurjaa pienellä filosofishistoriallisella twistillä ja hivenen mustaa – juuri sopivaa minun makuuni.

”Reinikka oli ainoa, joka luuli Hitlerin kirjoittaneen kirjan Mein Kramp. Tai että inner organs tarkoitti kotiurkuja.” (s. 98)

Ruoka oli suuressa osassa. Kirjassa syödään usein ja mitä kulinaarisempia kattauksia. Myös päähenkilön lemmikki nautti syömisestä pitkän kaavan mukaan: ”Lulu, sokea kääpiösnautseri. Buliimikko, joka söi kaiken kynttilöistä siirappiin. Osasi avata jälkiä jättämättä jääkaapin ja pakastimen. Vatsahuuhtelu tehty kolmesti.” (s. 22). Myös Pietaria kuvataan pitkälti ravintoloiden ja ruoan kautta, mikä sopii kirjan henkeen ja tunnelmaan. Kirjan lopussa on teoksessakin esiintyvän lakka-vaniljabritakakun ohje.

Henkilöhahmot olivat karrikoituja ja särmäisiä, välillä jopa rasittavuuteen asti. Toisaalta se sopi teoksen linjaan: henkilöihin oli vaikea samaistua, mutta silti he olivat jollakin hullulla tavalla – tai ehkä juuri tässä hulluudessaan – niin inhimillisiä. Kaikki on kuin suurta parodiaa, ja siinä parodiassaan juuri niin totuudenmukaista.

Teoksen teksti oli juoksevaa ja tapahtumat kulkivat vinhasti eteenpäin. Välillä kerronnassa tuntui olevan fokalisaatio hiukan hukassa, mikä vaikutti paljon lukemisen sujuvuuteen. Fokus pomppi henkilöstä toiseen ja vaikka yhdessä lauseessa poistuttiin ulos, seuraavassa oltiinkin takaisin sisällä, vaikka lukija oli jo siirtynyt ulos toisen hahmon perässä. Tällainen teki monesta kohtauksesta sekavan ja hämmensi.

Niiden kirjojen mukaan teidät on tuomittava on sopiva dekkari historiallisten ja kirjallisten mysteerien ystäville. Vaikka kirjassa oli paljon perinteistä, se onnistui pitämään mielenkiinnon yllä yllättävine yksityiskohtineen. Tämän dekkarin kanssa ei ollut tylsää, luin sitä kuin hyvin kirjoitettua tietokirjaa.

Kategoria(t): Kirjallisuus Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>