Ljudmila Ulitskaja: Iloiset hautajaiset (Tammi 2002)

Kaikki rakastavat Alikia. Sääli vain, että hän on kuolemassa. New yorkilaiseen ateljeehuoneistoon kokoontuu kaikki kuvataiteilijaa rakastaneet naiset ja muut emigrantit, jotka ovat lähteneet Neuvostoliitosta paremman elämän toivossa Yhdysvaltoihin. Päivä toisensa jälkeen he istuvat, milloin katsovat televisiota, milloin keskustelevat Venäjästä ja odottavat kauhulla taiteilijan kuolemaa. Se on jokaiselle raskasta, mutta eniten siitä kärsii Alikin vaimo Nina, joka kieltää väistämättömän täysin ja hukuttaa turtumuksensa vodkasta sekoitettuihin drinkkeihin.



Tällainen on asetelma venäläisen Ljudmila Ulitskajan romaanissa Iloiset hautajaiset (Tammi 2002). Tarina muistuttaa verkkoa: kirjassa kudotaan useiden hahmojen kohtalot yhdeksi monenkirjavaksi peitteeksi, jonka keskuksena on Alik. Ulitskajalle tyypilliseen tapaan yhtä selkeää päähenkilöä ei ole, vaan teos luo kuvaa yhdestä ihmisryhmästä, tällä kertaa New Yorkin venäläisistä maahanmuuttajista.

Kirjan henkilöhahmojen kautta käsitellään maahanmuuttajuutta ja radikaalisti toisistaan poikkeavien kulttuurien kohtaamista. Alikin luokse kokoontuva venäläisyhteisö on vahva, mutta mitä tapahtuu kun sen tärkein tukipilari jättää tämän elämän. Siitä muodostuu kirjan vahva pohjavire. Vaikka lähestyvä kuolema varjostaa pienoisromaanin tunnelmaa läpi teoksen, ei kirjasta puutu huumoria:

”Oli mahdotonta ymmärtää, mitä siellä oli tekeillä.
Gorbatsovilla näkyi ”terveys pettäneen”.
- Ovat varmaan jo tappaneet hänet…” (s. 107)

Vaikka Venäjällä, (sen aikaisessa Neuvostoliitossa) kuohuu, ei yhteiskunnalliset muutokset ole keskiössä. Ne ovat ennemmin vain taustaa, jota vasten henkilöt peilaavat itseään ja elämäänsä. Päähenkilöt punnitsevat suhdettaan taakse jääneeseen kotimaahansa tietäen, etteivät välttämättä enää koskaan palaa sinne. Samalla he joutuvat valitsemaan oman roolinsa: jotkut jäävät ikuisiksi maahanmuuttajiksi, toiset taas tekevät kaikkensa, että pääsevät edes osa-aikaisesti osaksi amerikkalaista yhteiskuntaa.

Yhteistä näille henkilöille on vain se, että he ovat lähteneet Neuvostoliitosta. Vai olisiko sittenkin jotakin muutakin? Kyllä, heitä yhdistää Alik, joka hänkin on vaaksan päässä kuolemasta. Alikin rooli on merkittävä, sillä emigrantit rakentavat uudestaan suhdetta kotimaahansa taiteilijan avulla:

”Yhtäkkiä Irinan sisikuntaa korvensi: oli kuin Alik ei olisi muuttanutkaan! Hän oli rakentanut sen entisen Venäjän ympärilleen. Vaikka ei sitä Venäjää ollut enää aikoihin ollut olemassakaan. Ja oliko mahtanut koskaan ollakaan…” (s. 148)

Yhteys ei jää huomaamatta: samalla kun Alik tekee kuolemaa kaikki kerääntyvät television ääreen seuraamaan Neuvostoliiton kuolinkamppailua.

Koska henkilöitä on paljon, näkökulmien kirjo on monipuolinen ja vivahteikas. Etenkin teinityttö T-shirt, jonka äiti on yksi Alikin entisistä rakastajista, tuo tuoreen amerikkalaistuneen näkökulman asiaan. Hän ei ole koskaan käynyt Venäjällä ja on sen vuoksi kiinnostunut maasta, josta näytetään ristiriitaisia tietoja mediassa ja puhutaan tuttavapiireissä ”onnettomana maana”.

Ulitskaja on tunnettu ennen kaikkea naisten elämän kuvaajana. Näin ollen ei liene yllätys, että Iloisten hautajaisten henkilökaartissa suurin osa on naisia ja heihin pureudutaan psykologisella tarkkuudella.

Iloiset hautajaiset on Ljudmila Ulitskajan ensimmäinen suomennettu romaani, (tai kuten venäläiset ennemmin sanoisivat: pienoisromaani). Vuonna 2011 Siltala julkaisi Naisten valheet ja tänä keväänä saman kustantamon kautta ilmestyy romaani Medeia ja hänen lapsensa. Ulitskaja on yksi eniten käännetyistä venäläisistä nykykirjailijoista. Sen lisäksi häneltä on julkaistu novelli Buharan tytär kokoelmassa Puhu, Maria! (1997).

Ulitskaja aloitti kirjailijan uransa verrattain myöhään, esikoisteoksensa hän julkaisi 50-vuotiaana. Kotimaassaan hän on kriitikoiden ylistämä, eikä häntä ole lynkattu saati saatettu oikeuden eteen kirjallisten tuotosten takia. Nuorena hän joutui ongelmiin kiellettyjen samizdat-julkaisujen levittämisestä ja hänet erotettiin silloisesta työstään. Ulitskaja on kuitenkin yhteiskunnallisesti aktiivinen, ja hän on muun muassa julkaissut Mihail Hodorkovskin kanssa käymänsä kirjeenvaihdon.

En malta odottaa, että pääsen lukemaan Ulitskajan kirjan Medeia ja hänen lapsensa, jonka pitäisi ilmestyä tässä kuussa. Sen lisäksi toivoisin, että joku suomentaisi kirjailijan palkitun teoksen Kazus Kukotskogo (2001, suom. Kukotskin tapaus), joka on läpileikkaus Neuvostoliiton historiasta aina vallankumouksesta 1990-luvun alun hajoamiseen saakka. Teoksen keskiössä on naistenlääkäri Kukotski, joka kannattaa abortin laillistamista ja käy sen puolesta esitaistelua ilmapiirissä, joka on kaikkea muuta kuin aborttimyönteinen.

Kategoria(t): Kirjallisuus Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta kohteessa Ljudmila Ulitskaja: Iloiset hautajaiset (Tammi 2002)

  1. Hanna sanoo:

    Mie haluan lukea tämän ensimmäisen suomennoksen myös, pidin valtavasti Naisten valheista ja olen nyt lukemassa Medeiaa. Joudun vain jättämään sen taukotilaan hetkeksi seminaarityön takia. Kukotsin tapaus kuulostaa jännälle, toivottavasti siihen tosiaan tartutaan seuraavaksi.

    • Marissa sanoo:

      Itse odotan Medeiaa kieli pitkällä! Vielä ei ole kolahtanut luukusta, mutta eiköhän tuo kohta tule, niin pääsen lukemaan. Vielä on yksi Pelevin, Tolstaja ja Astvatsaturov jonossa, mutta tuo venäläinen uppoaa meikäläiseen nykyisin kuin häkä, niin ei siinä varmaan kauaa mene kun on Medeiakin nielty.

      Kukotskin tapaus kuulostaa mielestäni todella herkulliselta ja toivon toodella, että jos Ulitskajan kääntämistä jatketaan, se käännettäisiin seuraavaksi.

      Ja kiitos kommentista! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>