Nicolas Barreau: Rakkausromaanin resepti (Tammi 2013)

”Viime vuonna, marraskuussa, eräs kirja pelasti henkeni.” (s. 7)

Aurélie on kolmekymppinen ravintolanomistaja. Kun hän tulee taiteilijapoikaystävänsä jättämäksi ja poliisin ahdistelemaksi, hän eksyy vahingossa kirjakauppaan, josta löytää elämänsä mullistavan teoksen. Brittiläinen Robert Miller on kirjoittanut romaanin hänen pienestä ravintolastaan.

Aurélie lähtee epätoivoisesti metsästämään kirjailijaa, mutta miehen kustannustoimittaja André ei ilahdu suojattinsa saamasta fanista. Kun Miller saapuu Pariisiin, André tekee kaikkensa, ettei Aurélie saa tietää suosikkikirjailijansa vierailusta.

Rakkausromaanin resepti (alkup. Das Lächeln der Frauen, suomentanut Veera Kaski) on ranskalaisen Nicolas Barreaun ensimmäinen suomennettu romaani. Ihmettelin ensin, miksi Pariisissa syntynyt Barreau on kirjoittanut tuotantonsa saksaksi, mutta miehen taustaa avasi italiankielinen Wikipedia kertomalla, että hän onkin puoliksi saksalainen.

Kirja etenee vauhdikkaasti kahden minäkertojan voimin. Aluksi Aurélie on selvä keskushahmo, mutta väistyy taka-alalle kirjan edetessä. André tulee yhä keskeisemmäksi ja lopulta ravintoloitsija jääkin kustannustoimittajan jalkoihin uskottavuudessa sekä henkilökuvauksen voimakkuudessa. Pidin enemmän Andrén sisäisistä taistoista ja ristiriidoista, Aurélie kun typistyi ihmisenä lähinnä jätetyn naisen muottiin.

Kirjassa yhtenä päähenkilönä tuntuu olevan Ranska ja eritoten Pariisi. Kaupungin piirteitä alleviivataan lähes joka sivulla. Useimmiten ranskalaisilla kirjailijoilla ei ole ihan näin vahvaa Ranska-korosteisuutta teksteissään, vaikka oma kulttuuri ja kotimaa teksteissä näkyvätkin. Toisaalta Barreaun suoraviivaisuus viehättää, toisaalta taas pistää silmään ja ärsyttää. Kirja tarjoaakin oivan visiitin kaupunkiin Pariisin nälkäisille. Minun makuuni mentiin jo hieman sokerimyrkytyksen puolelle.

Olisin toivonut ruoan olevan kirjassa suuremmassa osassa, toisena päähenkilönä kun on ravintoloitsija ja intohimoinen ruoan harrastaja. Ruoka kuitenkin jäi mitättömään sivuosaan ja ranskalainen kulinarismi lähinnä viitteenomaiseksi. Kirja tuntui ennemmin keskittyvän Aurélien pakkomielteiseen suhtautumiseen Robert Milleriin, ja nainen jäikin hieman naiiviksi ja jotenkin tasapainottoman oloiseksi.

Rakkausromaanin resepti on kepeä ja ennalta-arvattava, mutta mitä muutakaan viihdekirjalta odottaa? Ranskasta on aina mukava lukea, samoin kirjoista. Andrén kautta pääsee pujahtamaan kustannusmaailmaan ja katsomaan, kuinka asiat tässä maassa hoidetaan. Paljon samoja piirteitä näyttäisi olevan kummankin maan kustannusmaailmassa:

”Paljon me saamme luettavaksi roskaa. Luet alusta: roskaa. Kurkkaat keskikohtaa: roskaa. Loppukin: roskaa. Jos sellaista sattuu päätymään työpöydälle, voi aivan hyvin säästää aikaa ja vaivaa ja…” hänen äänensä kohosi hieman, ”eiköhän se tainnut tulla jo selväksi.” (s. 53)

Kirja on sopiva ja kepeä kesäkirja romantiikan ja Ranskan ystäville. Minulle tämä oli ehkä liiankin viihteellinen. Ja kuten aiemmin mainitsin, myös kirjan ”karttamaisuus” ja pariisilaisten paikannimien droppailu toimi lähinnä ärsykkeenä.

PS. Yksi asia häiritsi minua kovasti. Miksi ihmeessä kannessa on kesä kun kirjan tapahtumat sijoittuvat syksyyn ja jouluun? Harvoinhan Ranskassa, etenkään Pariisin lähellä, tulee kunnollista talvea, mutta että keskikesän vihreys? Huomasin, että suomennetun laitoksen kansi on myös kirjan alkuperäinen kansi. Hyi hyi saksalaiset, minkä teitte! Minusta tälle kirjalle olisi sopinut ennemmin se graafinen ilme, mikä oli Tammen kuvastossa sille loihdittu.

Kategoria(t): Kirjallisuus Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>