”Valittu neito” Turun konserttitalossa

Täytyy myöntää, etten ole pitkään aikaan ollut klassisen musiikin konsertissa. Viime vuonna en päässyt Turun musiikkijuhlille, mutta onneksi sain paikattua vajetta tänä vuonna. Viime lauantaina maailmanluokan koloratuurisopraano Natalie Dessay teki nimittäin Pohjoismaiden debyyttinsä Valittu neito-nimisessä musiikkijuhlien päätöskonsertissa.

Tämä ranskalaisten 1800-luvun säveltäjien teoksista koottu paketti soi yllättävän hyvin kokonaisuutena. Ensimmäisessä osiossa kuultiin Gabriel Fauréta ja Claude Debussya. Fauré on yksi mielisäveltäjistäni, (jos ette ole tutustuneet miehen tuotantoon, kuunnelkaa ihmeessä Requiem!).

Oli uskomatonta nähdä Dessay niin monen vuoden fanituksen jälkeen – ja vielä niin läheltä! Istuin rivillä viisi, kaksi ensimmäistä riviä oli poistettu käytöstä orkesterin vallatessa osan katsomosta. En tiedä johtuiko se orkesterin koosta vai soittotavasta, mutta välillä musiikin voimakkuus oli vähällä ylittää korvieni sietokyvyn. Näin ei ole tapahtunut kuin kerran aiemmin, Mariinskyn porukoiden esittäessä Lumotun vaeltajan Kansallisoopperassa keväällä 2010.

Vai onko minusta tulossa vanha ja herkkä?

Faurén yksinlaulut olivat yllättävä valinta ohjelmistoon, mutta Debussyn La Damoiselle élue (konsertin nimikkoteos), oli eheä ja kaunis. Mezzosopraanon osat teoksessa lauloi Virpi Räisänen. Kuten musiikkitoimittaja Vesa Sirén Helsingin Sanomissa toteaa, ei ohjelmisto ollut kovin villi. Natalie ei päässyt revittelemään ääntään. Sirén kiinnitti huomiota myös kovaan volyymiin, joten ehkä vika ei ollut vain omissa korvissani.

Parhaimmillaan Dessay taitaakin olla oopperalavalla, kun rajoja ei pahemmin ole. Siksi onkin todella ikävää, että Dessay on ilmoittautunut vetäytyvänsä oopperalavoilta ja siirtyvänsä teatterin puolelle. Klassisen musiikin konsertteja kenties tulevaisuudessa vielä saadaan – onhan Dessay lupautunut Turun musiikkijuhlillekin – mutta suuret produktiot ovat hänen kohdallaan pian mennyttä elämää.

Natalie oli kaunis hopeaisessa paljettimekossaan, uskomattoman karismaattinen sekä ennen kaikkea upea(ääninen) nainen. Dessayn ranska oli uskomattoman selkeää ja hunajaista. Räisäsen ranska sen sijaan puuroutui tunnistamattomaksi, mikä oli sääli. Olisi ollut kiva tietää, mitkä hänen vuorosanansa teoksessa olivat.

Tahtipuikon varressa heiluva Hannu Lintukin näytti innostuvan, kun Dessay avasi hieman ääntään. Rakastan tanssivia kapellimestareita! Lintu ei ole koskaan oikein vakuuttanut minua, mutta tällä kertaa olin aivan ihastuksissani. Mies vaikutti hyväntuuliselta ja johti innokkaasti.

RSO:n lisäksi Turkuun oli roudattu Musiikkitalon kuoro. En juuri harrasta kuoromusiikkia, joten en osaa sanoa kuinka kyvykäs kuoro oikein oli, mainittakoon vain, että hyvältähän se kuulosti.

Yksi hienoimmista asioista klasarikonserteissa on mielestäni se, että niiden kautta pääsee kuulemaan ja tutustumaan itselle täysin uusiin musiikkiteoksiin. Tällainen oli väliajan jälkeen esitetty Maurice Ravelin Daphnis et Chloé. Täytyy sanoa, että erikoisuutensa vuoksi se oli pakko kuunnella kotona heti uudemman kerran. En ole koskaan kiinnittänyt Raveliin erikoisempaa huomiota, mutta tässä vajaan tunnin mittaisessa teoksessa on jotakin syvästi häiritsevää.

Tuntuu ettei minulla ole mitään fiksua ja filmaattista sanottavaa tästä konsertista. Muuta kuin se, että olipa ihanaa olla taas kuulemassa orkesteria mittatikun matkan päästä!

Kategoria(t): Klassinen musiikki Avainsana(t): , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>