RAKKAUDEN IRVOKAS FILOSOFIA

Toni Morrison: Rakkaus, Tammi 2004

Voitettuaan kirjallisuuden Nobel-palkinnon ensimmäisenä mustana naisena vuonna 1993 Morrison vahvisti asemaansa mustan naiskirjallisuuden edelläkävijänä. Hänen teoksissaan yhdistyy vahva afrikkalainen tausta ja mustien naisten asema Amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Teosten taso on ollut tasaisen korkea aina seitsemänkymmentäluvulla ilmestyneestä esikoiskirjasta Sinisimmät silmät lähtien. Mestarin uusin kirja särkee nelivuotisen hiljaisuuden ja toimii taidonnäytteenä Morrisonille tyypillisestä filosofisesta tyylistä ja moniulotteisista hahmoista. Vuonna 2004 ilmestynyt Rakkaus kertoo karua tarinaa paradoksaalisesta rakkaudesta, joka kääntyessään ennemmin tuhoaa kuin luo uutta. Kokonaiskuvio tuo helposti mieleen kysymyksiä rakkauden luonteesta, onko ehdotonta rakkautta olemassa? Vai onko kirjassa kyse sittenkään rakkaudesta? Eihän sanaa edes mainita kirjassa kuin kerran. Jospa kirjan henkilöt vain kuvittelevat tekevänsä kaiken rakkauden vuoksi, mutta syvällä onkin vain tuttuja, naamioituneita nimiä kuten itsekkyys, ahneus ja viha.

Kirjan tärkein hahmo, Bill Cosey, on mies, jolla on kaikkea: suosittu Lomahotelli rannikolla, naisia jonoksi asti sekä rahaa tuhlattavaksi. Kyläläiset puhuvat hänestä pelkkää hyvää, vihamiehiä ei näytä tässä kuviossa olevan. Kun Cosey yhtäkkiä päättää viedä lapsenlapsensa parhaan ystävän, kalanhajuisen Heedin vihille vain yhdentoista vuoden iässä, kaikki sanovat tytön vietelleen miespolon. Yleistä skandaalia siitä ei synny, mutta Coseyn naisten elämän se muuttaa loppuiäksi. Valittu vaimo horjuttaa juuri juurtunutta uudenlaista hierarkiaa hotellin sisällä, eikä kukaan oikein tunnu tietävän paikkaansa, tai miten suhtautua uuteen vaimoon. Voiko yksitoistavuotiasta pitää anoppipuolenaan? Miten entinen paras ystävä koetaankin seuraavassa hetkessä omana mummopuolena? Kirjan keskeinen problematiikka koostuu tavasta, jolla ihmiset heräävät tilanteista, joihin he eivät koskaan uskoneet joutuvansa.

Coseyn naisjoukkoon kuuluu Billin miniä, May, tämän lapsi Christine, vaimo Heed, Lomahotellin entinen työntekijä Vida, hotellin kokki L, kodistaan karannut Junior sekä mysteerinen Celestial, joka toimii yleisenä naisena, prostituoituna. Vaikka teos ensin rajautuu seitsemän naisen tarinan ympärille, tosiasiassa Bill Coseyn vaikutus näkyy koko kyläyhteisössä, niin miehissä, päättäjissä kuin muissakin naisissa. Miehen pyhimysmäistä asemaa korostetaan kekseliäästi kappaleotsikoilla, jotka on nimetty Coseyn tekojen ja ominaisuuksien mukaan: ystävä, aviomies, rakastaja, hyväntekijä, jne.

Ensisilmäykseltä Rakkaus näyttää varsin mustavalkoiselta, naisten väliseltä valtataistelulta Bill Coseyn huomiosta, jossa kulissina toimii miehen omistama hotelli. Naiset ovat ahneita, haluavat osansa kultaa hohtavasta miehestä ja kantavat kaunaa toisilleen. He antavat kaikkensa Lomahotellin hyväksi, mutta onko se miehelle tarpeeksi? Naisten maailmassa Bill Cosey asetetaan jumalalliseen muottiin, jonka sädekehän vaikutuspiiriin he pyrkivät kilpaa hyläten moraaliset velvollisuutensa kanssasisariaan kohtaan, mikä johtaa siihen, että he lopulta romauttavat Coseyn liiketoimet ja elämän Upbeachissa. Coseyn ja hänen naistensa vastakkainasettelu näkyy kirjassa selvimpänä koko kylän asenteena: Cosey on palvottu, hänen naisensa vihattuja. Yhteisön viha naisia kohtaan jatkuu vahvana vielä vuosikymmenten päähän, kun suurin osa heistä on jo kuollut ja viimeisetkin erakoituneet Monarch Streetin asuntoon.

Naisten ja Billin rakkaus kääntyykin pian päälaelleen ja saa kirjan edetessä uusia, irvokkaita piirteitä. Tarina kuoriutuu kerros kerrokselta yhä paljaammaksi kuin sipuli, herkullisen hitaasti. Lopussa naisten kohtalot kääntyvät päälaelleen, samoin Bill Coseyn hahmo puhumattakaan kahden ystävyksen kohtalosta.

Kirjan kerronta häilyy jossakin lohduttoman nykyisyyden ja huolettoman menneisyyden välillä, jolloin vain pieni kalvo erottaa kirjan henkilöitä elämästä muistoissaan. Kaikki teot, motiivit, ajatukset ja suunnitelmat ovat menneisyydessä, ajassa, jolloin Bill Cosey vielä eli. Haamu tuntuu pitävän naisia vielä enemmän otteessaan, kuin mies elävänä oli onnistunut. Ainoat tiukasti nykyhetkessä elävät ovat kirjan nuoret, Junior ja Romen, jotka edustavat L:n sanojen mukaan hävytöntä uutta sukupolvea. Näiden henkilöhahmojen avulla kirja ei aivan tukehdu menneisyyteensä nykyisyydessä, vaan tuo kuvaukseen ja tapahtumiin raikkaan tuulahduksen. Tosin ei mene kauaakaan, kun Juniorkin alkaa tuntea Bill Coseyn charmikkaan vetovoiman ja hänestä tulee yksi tämän naisista ilman, että on eläissään miestä tavannut.

Morrison yhdistää kirjassaan realismia ja fantasiaa, jossa elämä ja kuolema kulkevat käsi kädessä, sekoittuvat ja luovat unenomaisen, kolmannen ulottuvuuden, jonka piirissä koko kirja kuljetaan. Sama näkyy siinä käytetyssä kielessä, jossa persoonaton kertoja muuttuu hetkessä intohimoiseksi minämuodoksi ja lopulta äänenä toimii L:n viisas muistelo. Tyyli vaatii lukijalta herpaantumatonta keskittymistä, sillä muutenkin monimutkaisesti etenevä juoni saattaa tipauttaa lukijan. Morrisonin jälki on kuitenkin miellyttävää luettavaa, joka onnistuu vakuuttamaan epäluuloisemmankin lukijan.

Rakkaus jättää lukijalleen monia avoimia kysymyksiä, joihin ei ole kirjassa suoraa taikka piiloteltua vastausta. Jokainen hahmo näyttäisi kätkevän sisäänsä salaisuuksia, tietävän Coseyn tapauksesta enemmän kuin antaa ilmi. Lukijalle tästä näytetään vain silmät, jotka pilkahtavat pimeydessä, ei sen kummempia selityksiä. Kun Heed puhuu Juniorille edesmenneestä miehestään ihailevasti, hän jättää paljon sanomatta. Kun hyvä muuttuu pahaksi, paha hyväksi ja vääryydet väärinkäsityksiksi, Morrison haluaa alleviivata, ettei maailmaa pidä kokea mustavalkoisena. Balanssi täytyy löytää hyvän ja pahan väliltä, eikä paha ihminen ole välttämättä paha.

Kirja ei synny pelkästään kuvauksesta naisten suhteesta lomahotellin johtajaan ja sitä kautta toisiinsa, vaan myös universaalista naisen asemasta ja suhteesta yhteiskuntaan. Mustan naisen asema ei ollut kansalaisoikeusliikkeen aikoihin ihanteellinen, mutta Rakkaus tuo esille, etteivät naiset jääneet tilanteessaan toimettomiksi kotikeittiöihinsä. Kun Billy Boyn leski May toimii vastarintaliikkeen aktiivisena toimijana miehensä kuoltua, hän korostaa juuri mustan naistoimijan identiteettiä, joka näkyy myöhemmin kirjassa Christinen aktiivisuutena tasa-arvoliikkeen riveissä. Morrison haluaa viestittää, etteivät vain miehet olleet mukana ajamassa mustien asemaa 50-luvun murroksessa, vaan heidän rinnallaan kulkivat myös naiset. Samalla he kannattivat tasa-arvoa miesten ja naisten välisissä suhteissa, joten kyse oli rotuerottelun poistamisen ja feminismin puolesta toimivasta juhlakulkueesta.

Kokonaisuutena Morrisonin kirjallinen tuotanto ei ole aivan helpoimmasta päästä, vaan se vaatii lukijalta keskivertokirjaa enemmän filosofista ajattelua ja ymmärrystä, jotta Rakkauden voi käsittää muuna kuin tarinana naisten juoksusta miehen perässä. Hahmot ovat moniulotteisia ja lähes kaikki vastakohtaisia sille, minkälaisen kuvan he aluksi lukijalle itsestään ja toisistaan antavat. Todellisuus unisen maiseman takaa paljastuu pätkittäin ja hitaasti juonen edetessä. Rakkaus vangitsee, jos sen vain osaa ja onnistuu lukemaan oikein.

Kirjailijan käyttämä tilkkutäkkimäinen kerronta meinaa luhistua näin pienessä romaanissa käytettynä, minkä vuoksi kirjan heikkoudeksi nousee kirjan pieni sivumäärä, johon eeposmainen sukutarina on suljettu hieman liiankin tiiviisti. Kirja pysyy vaikeaselkoisena puoliväliin saakka ja sillä tuntuu olevan vain löyhä juoni, jonka varassa keikutaan. Teksti on paikoin todella tiheää, ja vaikea sisäänpääsy tarinaan saa lukijan helposti tarttumaan kirjaan uudestaan - tai tuomitsemaan sen käsittämättömäksi ja vaikeaksi.

Parhaimmillaan Rakkaus on puhdasta historiaa, filosofista sanomaa ja kukkivaa mustaa Amerikkaa, mikä pistää lukijan miettimään mustien sosiaalispoliittista asemaa länsimaisessa, valkoisessa hegemoniassa puoli vuosisataa sitten. Mutta ennen kaikkea kirja haastaa lukijan ajattelemaan, mitä onkaan se rakkaus? Onko se hyvää vai pahaa? Voiko pahaa rakkautta olla? Naiko Bill yksitoistavuotiaan rakkaudesta? Onko se sitä, kun May lähettää tyttärensä pois kotoa ja yrittää pitää etäisyyttä tähän? Saako Celestial työnsä puolesta rakastaa, vai rakastaako hän edes? Voiko se ajaa ihmisen hulluuteen, kuten May-rukan tapauksessa? Onko rakkaudessa ylipäätään mitään järkeä?