TAROT-KORTIT NYKYARJEN ARMOILLA

Minttu Hapuli: Tarot-tarinat, Atena 2009

Minttu Hapuli muistetaan muutamien vuosien takaisesta esikoisteoksestaan Selibaattipäiväkirjat (Atena 2006), joka kerättiin kansien väliin kirjailijan pitämän blogin merkinnöistä. Hapulin toinen teos, Tarot-tarinat (2009), lähtee eri linjalle kuin hänen esikoisensa. Tällä kertaa kansiin on päätynyt vahvasti teemallinen kokonaisuus lyhyitä tarinoita, joita ei ihan voi kutsua novelleiksi vaan pikemminkin novelleteiksi.

Kirja on jaettu 22 osaan tarot-korttien mukaan, ja jokaisen kortin alle on kerätty joukko pieniä hetkiä ja tuokioita erilaisten ihmisten elämäntilanteista. Korttien alle niputetuilla tarinoilla ei ole nimiä, vaan kussakin kortissa esiintyvän symbolin merkityksen voi katsoa ohjaavan tekstiä. Symboleissa esiintyvät narrit ja ylipapittaret voi mieltää jonkin sortin lukuohjeiksi, joiden antamasta näkökulmasta lukijaa kehotetaan tarinoita tarkastelemaan.

Kokoelman alkupuolen tekstit tuntuvat hakevan hieman liikaa räjähdysmäistä sokkiefektiä. Avauskertomuksessa nuoret antisankarit sekoilevat ulkomailla, ja viinanhuuruinen seksi on luonnollisesti yksi vahvasti esille nouseva aihe. Asetelma vaikuttaa ehkä liiankin tutulta. Kirjan alkupään tekstit eivät tuntuisi niin häiritseviltä, mikäli lukijaa ravisteleva efekti ei vaikuttaisi niin tarkoituksenomaiselta.

Kokonaisuutena teos alkaa viipyilevästi. Tarinat saavat hakemansa syvyyden ja takakansitekstin lupaamalle ”arjen mystisyydelle” löytyy tilaa vasta kirjan puolivälin jälkeen. Parhaimmillaan kirja onkin pidemmissä tarinoissa kokoelman loppupuolella.

Kirjan keskiössä ovat keskiajalta peräisin olevat tarot-kortit ja niiden ympärillä leijuva mystisyyden verho. Aluksi tuntuu, että teos onnistuu kadottamaan tarot-korttien traditiosta kaiken sen utuisen magian valjastamalla ne arkipäivän tilanteisiin. Tarinat välittävät lukijalle elämää kauneuksineen ja kauheuksineen vain jylhällä nimellä höystettynä. Kun tarinat lopulta muuttuvat teokselle eduksi, ovat kärsimättömimmät lukijat pahimmassa tapauksessa jo luovuttaneet.

Kokoelman idea on vahva ja kantava, suoraan sanottuna nerokas. Tarot-korteissa on kulttuurihistorialliselta kannalta paljon ammennettavaa ja siinä mielessä niiden ottaminen kirjan keskeiseksi motiiviksi on haastavaa: tehtävässä on helppo alisuoriutua. Paikoitellen tuntuukin, ettei aiheesta ole saatu tarpeeksi otetta, sillä korttien ympärille nivoutuvalta tarinakokoelmalta odottaisi jotain todella pysäyttävää. Ehkä pitäisi syyllistää kirjan mahtipontista takakansitekstiä, jossa luvataan kuu taivaalta. Tätä lupausta kirja ei pysty lunastamaan.

Tästä huolimatta kirja pelaa sujuvasti peliään valitsemillaan ihmiskohtaloilla. Teos ei missään nimessä ole pitkäveteinen. Lyhyet tuokiot jättävät lukijalle tulkinnanvaraa olematta liian vaikeaselkoisia tai sekavia, ja tekstit ovat hyvin rytmitettyjä. Kerrontaa on miellyttävä seurata. Muihin ylilyönteihin ei alkua lukuun ottamatta sorruta, vaan kirja jatkaa tasapainoisesti loppuun saakka tarina tarinalta tasoaan kohottaen.

Erityistä tunnelmaa kirjaan luo nimilistan lyhyys. Samat nimet toistuvat useammissa teksteissä, ja joskus kyseessä on selkeästi aiemman novellin henkilö, joskus taas ei. Sitomalla vain osa henkilöiden kohtaloista tiukasti toisiinsa lukijalle jätetään vapaus valita, ymmärretäänkö kaimojen tarinat erillisiksi kohtaloiksi vai saman henkilön elämänkaaren eri vaiheiksi. Kummallakin vaihtoehdolla on puolensa, ja liikkumavaraa tulkintaan on jätetty riemastuttavan paljon.

Tarot-tarinat on heikkouksistaan huolimatta omalaatuinen kokonaisuus ja tekstien helppolukuisuuden vuoksi kätevä matkakumppani esimerkiksi arjen harmailla työmatkoilla tai pieninä joutohetkinä ruoanlaiton ohessa. Se ei ehkä mullista arkea mystisyydellään ja universaaleilla oivalluksillaan, mutta saattaa olla jäätävään suomirealismiin tottuneelle lukijalle oiva välipala erilaisuutta ja arjen kummallisuutta.